Skip to main content

Veikkausliigakauden 2017 avaustilaisuus järjestettiin torstaina 30.3. viimevuotiseen tapaan Vallilassa OP Ryhmän pääkonttorilla. Paikalla olivat päävalmentajat ja kapteenit kaikista 12 liigajoukkueesta.

HIFK-kapteeni Mika Väyrysen mukaan kauteen valmistautuminen olisi voinut sujua paremminkin, sillä tulokset eivät ole olleet riittävän hyviä. Väyrysen luottamus joukkueen iskukykyyn on alkukauden tuloksista huolimatta sataprosenttinen.

– Mollivoittoisesti on mennyt pre-season. Rikkonainen talvikausi; jos meillä olisi jätkät olleet yhtä hyvässä kunnossa kuin Shefki Kuqin (FC Inter päävalmentaja) rusketus niin ei olisi mitään hätää. Jätkät alkaa tulla pikkuhiljaa lasaretista pois. Uskon, että tulee kiva kausi, Väyrynen sanoi torstaina Helsingissä järjestetyssä Veikkausliigan kauden avaustilaisuudessa ISTV:lle.

HIFK:n joukkue on uusiutunut ja varsinkin nuorentunut huomattavasti viime kaudesta. Väyrynen nosti avaustilaisuudessa esiin kahdeksannen peräkkäisen kautensa IFK:ssa aloittavan Matias Hännisen.

– Jos vertaan viime syksyyn, kun tulin IFK:hon ja kun katsoo, kuka on talvella ottanut harppauksia eniten eteenpäin, niin Hännisen Matias on näyttänyt talvikaudella ottaneensa hyviä askeleita. Ja muutenkin nuoria pelaajia, jotka tulivat Klubi 04:sta, niin toivottavasti he lyövät läpi tällä kaudella, Väyrynen mainitsi.

Liigaseurojen kapteenit yhteiskuvassa Helsingissä 30.3.2017. Kuva: Juha Tamminen

Liigaseurojen kapteenit yhteiskuvassa Helsingissä 30.3.2017. Kuva: Juha Tamminen

Urheilusanomien koostamassa kausiennakossa HIFK on sijoitettu sijalle 10 ja Veikkauksen mestariveikkauksessa HIFK on sijoitettu yhdeksänneksi. HIFK:n pelaajat ja valmennusjohto ovat kuitenkin valmiina todistamaan toimittajien arviot vääriksi.

– Takaa on hyvä tulla. Odotuksia ja rankingeja kun katselee, niin nyt ollaan tässä tilanteessa, että meitä ei oikein noteerata. Kuten Väykkä totesi niin joukkue alkaa olla terveempi. Uskon, että olemme ihan hyvä haastaja monelle hyvälle joukkueelle tällä kaudella, Muurinen kertoi.

Muurisen mukaan HIFK:n nuorten pelaajien asema joukkueessa on herättänyt paljon keskustelua.

– Eero Hyökyvirta, Tommi Jyry ja kumppanit ovat tosi hyviä pelaajia. Omalla iällään vielä vaiheessa; kevyitä ja kiloja ei ole, mutta taitotaso on erittäin hyvä. Heillä on maajoukkuepelejä poikamaajoukkueissa todella paljon. Minkä verran tulee peliaikaa? Jos ei sitä tule meillä niin Gnistan Ykkösessä tai jotain muuta ovat vaihtoehtoina. Todella tarkkaa on se, miten nuoria pelaajiamme käsitellään ja miten heidän kanssaan toimitaan, Muurinen korosti.

HIFK:n liigakausi käynnistyy 8. huhtikuuta pelattavalla vierasottelulla PS Kemiä vastaan. Ensimmäisen kotiottelunsa HIFK pelaa lauantaina 15. huhtikuuta, kun sarjanousija JJK saapuu Stadiin. > Osta liput kotiavaukseen tästä.

Laita Veikkaus-vetosi koko kauden ajan osoitteen hifkfotboll.fi/veikkaus kautta ja tuet IFK:n junioritoimintaa!