Skip to main content

21-vuotias maalivahti Carljohan Eriksson aloittaa kolmannen peräkkäisen kautensa HIFK:ssa. Määrätietoinen nuori maalivahti näkee vielä paljon kehityskohtia joukkueen pelaamisessa, mutta odottaa joukkueen pystyvän viime kautta parempiin suorituksiin.

Yksivuotisen jatkosopimuksen HIFK:n kanssa tehnyt Eriksson pelasi HIFK:n maalilla viime kaudella 20 ottelua ja yhteensä Eriksson on pelannut Veikkausliigassa 46 ottelua. Suomen nuorten maajoukkueissa viime vuodet esiintynyt maalivahti on innoissaan, kun joukkueharjoitukset ovat pikkuhiljaa pyörähtäneet vahvemmin käyntiin.

– Treenit ovat kulkeneet hyvin ja on ollut nasta päästä taas tekemään jätkien kanssa hommia. Harjoituksissa on ollut paljon pelaajia, joten olemme pelanneet paljon. Se on ollut erityisesti kenttäpelaajien mieleen. Nyt kun joukkue alkaa vähitellen olla valmiimpi niin on hauskaa saada hitsattua yhteishenkeä kohti kattoa. Olen itse odottanut todella paljon treenien alkamista ja tulevaa kautta, etenkin kun marras-joulukuu meni kuntoutuessa. Uskon, että pystymme parantamaan viime kaudesta paljon, Eriksson kertoo.

Vasta tammikuun alussa käynnistyneet joukkueharjoitukset ovat näkyneet KuPS-harjoitusottelussa sekä Suomen Cupin GrIFK-ottelussa lievänä varovaisuutena. Peli ei ole lähellekään valmista, mikä on tietysti aivan normaalia tässä vaiheessa vuotta. HIFK:n puolustuspelaamisen tulee parantua huomattavasti, jos joukkue haluaa pärjätä tulevalla kaudella Veikkausliigassa.

– Kuten näistä parista ottelusta on näkynyt niin olemme vielä kaukana meidän parhaasta. Paljon on tekemistä, mutta olemme aikatauluttaneet harjoittelun niin, että kaikki ovat kondiksessa kauden alkaessa. Erityisesti puolustaminen ja pelin avaaminen ovat sellaisia isoja asioita, joihin meidän tulee keskittyä. Meillä on ollut aika vaihtuva kokoonpano, joten ei voi olettaa, että homma toimii heti kuten sinfoniaorkesterilla, Eriksson sanoo.

– Puolustuksen kautta on hyvä lähteä liikkeelle: otteluita voitetaan hyökkäämällä, mutta mestaruudet puolustamalla.

21-vuotias Eriksson tavoittelee ensi kaudella läpimurtoa Veikkausliigassa.

21-vuotias Eriksson tavoittelee ensi kaudella läpimurtoa Veikkausliigassa.

Eriksson kävi Ruotsin pääsarjassa pelaavan Jönköpings Södra IF:n harjoituksissa testijaksolla joulukuussa, mutta sopimusta ei lopulta syntynyt. Hyväraaminen ja kehityskelpoinen maalivahti kiinnosti myös muita Veikkausliigaseuroja, mutta päätös jatkaa HIFK:ssa oli Erikssonille lopulta helppo.

– Testiviikko Ruotsissa oli mielenkiintoinen. Oli kiva huomata, että pärjäsin sillä tasolla. Kyllähän se antaa motivaatiota ja uskoa omaan tekemiseen. Viime kaudet ovat tavallaan olleet pienestä kiinni, joten toivottavasti tämä olisi se vuosi, kun palikat osuvat kohdalleen, Eriksson kertoo.

Eriksson pelasi vuoden ensimmäisen ottelunsa, kun HIFK pelasi 2-2 tasapelin Grankulla IFK:ta vastaan Suomen Cupissa. Hän piti torjunnoillaan HIFK:ta jopa ajoittain pystyssä ja ilman Erikssonin torjuntoja tulos olisi voinut olla hyvinkin erilainen. Eriksson pitää uudistunutta Suomen Cupin lohkovaihetta mielenkiintoisena.

– Pelit europaikoista alkavat heti, joten kukaan ei voi pelata puolivaloilla pelejä. Luonnollisesti isompi panos asettaa isomman painoarvon pelille, mikä on mielestäni vain hyvä juttu. Vastapainona lohkovaiheena pelattu cup-turnaus tuntuu vähän oudolta, kun on niin tottunut ”kerrasta poikki” -meininkiin. Lisäksi se jättää valmentajille huomattavasti vähemmän pelivaraa testata kokoonpanoja sekä pelaajia. Aika näyttää, oliko kokeilu onnistunut, Eriksson kertoo.

Erikssonin lisäksi HIFK:n maalivahtikolmikkoon kuuluvat ensi kaudella kokenut Tomi Maanoja sekä nuori juniorimaajoukkueissa esiintynyt 18-vuotias Jere Piirainen.

HIFK pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina 4. helmikuuta, kun Suomen Cupin C-lohkon toisessa ottelussa asettuu vastaan Ykköseen noussut FC Honka. Ottelu käynnistyy Esport Arenalla kello 13.00. Elisa Viihteen operoima Fanseat.com lähettää ottelun suorana lähetyksenä.
> Lue otteluennakko

#71 Carljohan Eriksson

#71 Carljohan Eriksson