Skip to main content

HIFK ja laitapelaaja Tommi Vesala ovat allekirjoittaneet kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Kaksi edellistä liigakautta HIFK:ssa pelannut Vesala pelasi viime kaudella HIFK:ssa 19 liigaottelua, joissa 30-vuotias puolustuksen luottomies teki kaksi maalia. Tuleva kausi on Vesalalle kolmas peräkkäinen IFK-paidassa.

– Olen nauttinut IFK:ssa pelaamisesta todella paljon. Tässä joukkueessa ja näiden upeiden fanien edessä on ilo jatkaa pelaamista. Olin alusta asti valmis jatkamaan täällä, Vesala kertoo.

Vesala on espoolaisen Kasiysin kasvatti. Hän on pelannut urallaan HIFK:n lisäksi FC Espoon, FC Hämeenlinnan, FC Viikinkien ja MyPan paidassa. Liigaotteluita yleensä laitapuolustajana viihtyvälle Vesalalle on kertynyt yhteensä 141.

Viime kaudella putoamista vastaan taistellut HIFK haluaa taistella ensi kaudella paremmista sijoituksista. Vesalan mukaan on tärkeää saada alle ehjä harjoituskausi ennen huhtikuussa käynnistyvää Veikkausliigaa.

– Itselläni on aina ollut kova halu voittaa jotain konkreettista ja se on edelleen tavoitteena. Tällä joukkueella se merkitsisi kuitenkin jotain poikkeuksellisen suurta. Europaikka on äärimmäisen tavoiteltava asia, joka on mielestäni ihan realistinen tavoite, kun katsoo miten tasainen Veikkausliiga on ollut viime kaudet. Nyt vain pitää saada kaikki irti meidän potentiaalista ja tavoitella sitä kautta sarjan kärkisijoja, Vesala sanoo.

Ensimmäisenä HIFK kertoi Vesalan jatkosopimuksesta Facebook-sivullaan julkaistussa livelähetyksessä.

tommijatkoHIFK:n sopimuspelaajat 15.12.2016
Jere Piirainen
Tomi Maanoja
Juho Pirttijoki
Matias Hänninen
Tommi Vesala
Daniel Rantanen
Mika Väyrynen
Jukka Halme
Xhevdet Gela
Aleksi Ristola
Pekka Sihvola
Juho Mäkelä

kausikorttihifkticketmaster

De Stjärnprydda -kausikortin (pääkatsomo) hinta ennen jouluaattoa on 250€ ja IFK Klacken -kausikortin (pohjoispääty) hinta 125€. (Kausikorttien hinnat 25.12.2016 alkaen 275€ / 150€). HIFK:n kausikortit ovat myynnissä Ticketmasterin verkkosivuilla ja kaikissa Ticketmasterin lippukaupoissa. Lähimmän lippukauppasi voit tsekata täältä.

15.12. mennessä ostetut kausikortit postitetaan 1. luokan postimerkillä 20.12., joten ne tipahtelevat postiluukuista 21.12.-22.12.

Paras tapa tukea rakastamaasi seuraa on hankkia kausikortti ensi kaudelle!

IFK Klacken (numeroimaton), Pohjoispääty / Norra ändan

  • 125 € + 3,50 € toimituskulut (jouluaattoon 24.12.2016 asti)
  • Sisältää kaikki HIFK:n 16 kotiottelua Veikkausliigassa kaudella 2017
  • Etuosto-oikeus HIFK:n fanikatsomoon kahteen vierasderbyyn HJK:ta vastaan
  • IFK Klacken -kausikortilla yhden kotiottelun hinnaksi muodostuu alle 8 euroa

De Stjärnprydda (numeroitu), Pääkatsomo / Huvudläktaren

  • 250 € + 3,50 toimituskulut (jouluaattoon 24.12.2016 asti)
  • Sisältää kaikki HIFK:n 16 kotiottelua Veikkausliigassa kaudella 2017
  • Etuosto-oikeus HIFK:n fanikatsomoon kahteen vierasderbyyn HJK:ta vastaan
  • De Stjärnprydda -kausikortilla yhden kotiottelun hinnaksi muodostuu alle 16 euroa

Super Kamrat (VIP)

Mitä etuja saan HIFK:n kausikortilla?

  • Ostamalla kausikortin näet HIFK:n kaikki 16 Sonera Stadiumilla pelattavaa kotiottelua parhailta paikoilta.
  • Saat myös ennakko-osto oikeuden IFK Klackenin lipuille molempiin vierasderbyihin HJK:ta vastaan.
  • Oman istumapaikan lisäksi vältät kausikortin ostamalla jonottamisen lippuluukuille ja saat merkittävän hintaedun verrattuna irtolipun ostamiseen.
  • Pääset hyödyntämään kausikortilla HIFK:n yhteistyökumppanien tarjoamia etuja, joihin voit tutustua tästä.

Lue lisää kausikorttien ostamisesta ja viime kauden kausikorttien uusimisesta.
> Osta HIFK:n kausikortti

mainos