Skip to main content

Antti Muurinen teki Helsingin IFK:n kanssa kauden 2017 kattavan päävalmentajasopimuksen ja hän aloittaa ensimmäisen kokonaisen kautensa HIFK:n päävalmentajana. Kokenut luotsi odottaa innolla alkavaa pre-seasonia.

62-vuotias Muurinen palkattiin HIFK:n päävalmentajaksi kesken viime kauden ja seura onnistui Muurisen johdolla säilyttämään sarjapaikkansa Suomen korkeimmalla sarjatasolla myös tulevalle kaudelle. Muurisen johdolla HIFK voitti kaikki kolme Veikkausliigan mitalijoukkuetta loppukauden aikana ja pistesarakkeeseen kertyi tasaisesti tärkeitä sarjapisteitä.

– Nyt on riittävästi aikaa rakentaa joukkue. Iso haaste on tietysti se, minkälainen joukkue meillä tulee olemaan. Isoin voimavaramme on joukkueemme ympärillä oleva into ja motivaatio, jotka vievät toimintaa eteenpäin, Muurinen kertoo.

Helsingin IFK:n vuonna 2001 perustettu kannattajaryhmä Stadin Kingit ehti tehdä jo viime kaudella Muuriseen lähtemättömän vaikutuksen.

– Totta kai täytyy kiittää viime kaudesta meidän upeita kannattajia – he ovat loistava ryhmä. Kotiotteluidemme tunnelma on ehdottomasti koko liigan eliittiä, Muurinen hehkuttaa.

– Se henki, millä sarjapaikka taisteltiin oli aivan mieletön. Haluankin oikeastaan kiittää kaikkia mukana olleita – joukkue, taustat, seurajohto. Veikkausliigaseurassa toimiminen ei ole enää tänä päivänä yhden miehen show. Mielestäni meillä oli hieno tiimi jo menneellä kaudella ja aivan varmasti myös tulevalla, Muurinen sanoo.

anttijatko2Suomen Cup käynnistyy tammikuussa – kaikille pelaajille luvassa vastuuta

HIFK pelaa uudistuneessa Suomen Cupissa samassa alkulohkossa HJK:n, GrIFK:n, KTP:n ja Hongan kanssa. Joukkueet on lohkovaiheessa jaettu viiteen lohkoon. Cupin lohkovaiheessa joka lohkossa pelataan yksinkertainen sarja ja lohkovaihe pelataan tammi-maaliskuussa 2017.

– Lohkovaiheena pelattava uudistunut Suomen Cup entisen Liigacupin tilalla on mielestäni hyvä uudistus. Luvassa on paljon merkityksellisiä otteluita, Muurinen kehuu.

Lohkovaiheesta lohkovoittajat etenevät suoraan puolivälieriin. Lohkojen toiseksi sijoittuneet sekä paras lohkokolmonen jatkavat puolivälieräkarsinnassa yksiosaisissa otteluissa, joiden voittajat jatkavat puolivälieriin.

– Kun kauteen lähdetään valmistautumaan tammikuussa niin pelit tulevat olemaan sellaisia, että kaikki saavat tilaisuuden ja mahdollisuuden näyttää. Maaliskuun loppupuolelle asti mennään kokeilupitoisella ryhmällä ja erilaisilla koostumuksilla, Muurinen sanoo.

– Jokaisella pelaajalla on 2-3 kuukautta aikaa antaa näyttöjä ja näiden kuukausien aikana saamme varmasti selvyyden siitä, millaisia pelaajia meillä on ja miten joukkue hitsautuu yhteen.

HIFK:n joukkue harjoittelee talvikauden ajan tuttuun tapaan Talin jalkapallohallissa. Ulkokentille siirrytään heti kun säät sen sallivat.

– Joudumme menemään myös ensi kaudella sillä tavalla, että osa pelaajistamme käy edelleen töissä. Harjoittelu ja työnteko pitää yrittää yhdistää jouhevasti. Vaikka se on valitettavaa niin se on pakon sanelemaa ja siihen täytyy tyytyä, Muurinen kertoo.

Muurisen mukaan pelaaja-agentit ovat HIFK:n suuntaan jatkuvasti yhteydessä. Tarjontaa hyvistä pelaajista riittää ja perinteikäs helsinkiläisjoukkue kiinnostaa seurana. HIFK:lla on tällä hetkellä pelaajasopimukset Jere Piiraisen, Pekka Sihvolan, Aleksi Ristolan, Juho Pirttijoen sekä Daniel Rantasen kanssa.

– On erittäin mielenkiintoista nähdä, minkälainen joukkue meille muodostuu ensi kaudeksi.

Suomen A-maajoukkueen päävalmentajana vuodet 2001-2005 toiminut Muurinen on voittanut vuonna 1981 alkaneen valmennusuransa aikana seitsemän Suomen mestaruutta. Hän on ainoa suomalaisvalmentaja Sami Hyypiän ohella, joka on toiminut valmentajana Mestarien liigassa.

Teksti: Toni Saukkola / HIFK Fotboll

 

kausikorttihifkticketmasterKausikorttien uusimisesta on lähetetty ohjeet sähköpostitse kaikille viime kauden kausikorttilaisille. Tsekkaa saapuneet -kansion lisäksi roskaposti ja muut kansiot.