Skip to main content

Mansiamina_Rickson

Ruotsin Allsvenskanissa pelaavasta AIK:sta HIFK:n riveihin lainasopimuksella siirtynyt Rickson Mansiamina pelasi ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa maanantaina, kun 18-vuotias laitahyökkääjä vaihdettiin toisella puoliajalla kentälle FC Lahtea vastaan. Ottelu päättyi 2-2 tasapeliin.

Mansiamina väläytteli muutamaan kertaan osaamistaan vasemmalla laidalla. Mansiaminan laadukkaasta keskityksestä hyökkääjä Juho Mäkelä oli lähellä osua maalipuiden väliin. Mansiamina itse sai yhden laadukkaan maalipaikan, mutta FC Lahden puolustus selvitti tilanteen.

Lahden Kisapuiston nurmi ei vielä ollut täydessä tikissä ja se vaikutti molempien joukkueiden pelinrakenteluun.

– Ottelu oli meille vaikea ja kentän kunto toi haasteita. Olen pelityyliltäni harhauttelija, ja uskon, että pelaamiseni tulee olemaan varmasti vielä nähtyäkin parempaa. Yksi piste on kuitenkin aina tärkeä, Mansiamina kertoi ottelun jälkeen.

Mansiamina kävi antamassa näyttöjä HIFK:n valmennusjohdolle toukokuussa. Ruotsalaislaituri vakuutti valmennusjohdon nopeasti osaamisellaan. HIFK:n harjoitusvahvuuteen Mansiamina liittyi viime lauantaina.

– On hienoa olla täällä. Pidän joukkueesta ja jokainen pelaaja on ottanut minut hyvin vastaan. Tärkeintä on saada pelejä alle ja tulla sitä kautta entistä paremmaksi jalkapalloilijaksi, Mansiamina sanoi.

HIFK kohtaa seuraavassa ottelussaan PS Kemin maanantaina 25.4. Ottelu käynnistyy Sonera Stadiumilla kello 18.30.

– Odotan ensimmäistä kotiotteluani innolla. On hienoa päästä pelaamaan kotiyleisön eteen. Uskon, että pelaamme PS Kemiä vastaan paremmin kuin tänään. Lähdemme ehdottomasti voittamaan ottelua, Mansiamina sanoi päättäväisesti.

FBPS 0425 PS Kemi (1)