Skip to main content
PatrickRickson

Patrick Kpozo (vas) ja Rickson Mansiamina ovat antaneet vajaan viikon verran näyttöjä HIFK:n valmennusjohdolle.

HIFK on testannut kuluvalla viikolla ghanalaista Patrick Kpozoa ja ruotsalaista Rickson Mansiaminaa. 18-vuotias kaksikko on Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan AIK:n sopimuspelaajia.

Kpozo ja Mansiamina saapuivat Helsinkiin maanantaina ja molemmat pelaajat ovat harjoitelleet HIFK:n edustusjoukkueen mukana kuluvalla viikolla. HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara on ollut tyytyväinen näkemäänsä.

– Molemmat ovat hyviä ja kehityskelpoisia pelaajia, vaikka kumpikaan ei ole vielä niin sanotusti valmis pelaaja. Hyvältä on vaikuttanut ja ymmärrän hyvin, miksi molemmat pelaavat AIK:ssa. Molemmilla pelaajilla on sellaisia ominaisuuksia, joilla voi pärjätä tulevaisuudessa, Honkavaara kehuu.

Lauantaina Suomen Cupin ottelussa kaksikkoa ei vielä nähdä. Kpozon ja Mansiaminan jatko IFK:ssa selviää myöhemmin.

– Kyseessä on testijakso. Tilanne ratkeaa vasta paljon myöhemmin. Keskustelemme AIK:n kanssa, mutta pelilupien kanssa kestää pitkään. Eivät ole ainakaan PK-ottelussa vielä mukana, mutta ehkä kauden avauksessa. Aika näyttää.

 

> Lue lisää:Kaksi AIK-pelaajaa HIFK:n testiin

Myyrmäki

Lue otteluennakko: HIFK kohtaa Suomen Cupin 5. kierroksella PK-35 Vantaan