Skip to main content

FBPS-TackFreda

HIFK:n keskikenttäpelaaja Fredrik Lassas siirtyy Saksan Bundesliigajoukkue FC Kölnin organisaatioon. Porvoolaislähtöinen Lassas pelasi viime kaudella tähtirinnoissa 25 liigaottelua, joissa keskikenttäpelaaja teki yhden maalin ja merkkautti kolme maalisyöttöä. 19-vuotias Lassas on edustanut poikamaajoukkueita vuodesta 2011 lähtien ja kaudella 2014 hänet valittiin Vuoden lupaavimmaksi pelaajaksi.

Keskikenttäpelaaja siirtyy välittömästi FC Kölnin reservijoukkueen kokoonpanoon, joka koostuu pääosin alle 21-vuotiaista lahjakkaista pelaajista. Reservijoukkue U21 pelaa tasokasta Saksan 4-bundesliigaa.

– Tällä hetkellä on kyllä upeat fiilikset. Minulla on ollut jo pitkään haaveissa päästä ulkomaille pelaamaan. Nyt kun haave toteutui, niin tietysti olen innoissani aloittamassa uusia haasteita, uudessa ympäristössä. Tavoitteeni on ottaa heti paikka pelaavasta kokoonpanosta ja kehittää itseäni jalkapalloilijana. Toinen selkeä tavoitteeni on lunastaa paikka edustusjoukkueessa mahdollisimman nopealla aikataululla, Lassas kertoo Saksan maalta.

Suurseura Köln on voittanut Saksan mestaruuden kolmasti, mutta hakenut myös vauhtia alemmalta sarjatasolta. Tällä hetkellä seura kuuluu Bundesliigan keskikastiin. Lassas siirtyy FC Kölnin riveihin vuokrasopimuksella, jonka jälkeen seuralla on mahdollisuus lunastaa suomalaisen pelioikeudet itselleen. Siirto on nykymuotoisen HIFK:n ensimmäinen ulkomaansiirto ja pitkällä aikavälillä merkittävä seuralle.

– Tämä siirto on upea juttu niin Lassakselle kuin seuralle. Freda on kova poika tekemään töitä ja uskon, että mies lyö läpi myös kansainvälisillä kentillä. Köln on hyvä organisaatio, jossa on ammattimainen valmennus ja laadukkaat puitteet elää ja hengittää jalkapalloa. Tämä siirto on merkki siitä, että olemme tehneet hienoa työtä niin joukkueen sisällä, valmennuksessa kuin seurajohdossakin. HIFK haluaa tulla tunnetuksi nuorten pelaajien kehittäjänä ja ponnahduslautana kansainvälisille kentille. Siirron myötä otimme jälleen askeleen eteenpäin oman organisaation kehitystyössä, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo tyytyväisenä.

– Olen todella iloinen Fredan puolesta. Saksa on juuri oikea suunta Fredan kaltaiselle pelaajalle, joka on väsymätön harjoittelija ja jonka kestävyysominaisuudet ovat huippuluokkaa. Lisäksi Fredalla on erinomainen syöttötaito, joka sopii Keski-Eurooppaan. Freda jättää monipuolisuudellaan kenttäryhmäämme aukon. Meillä on toki paljon vaihtoehtoja keskikentälle, mutta ei Fredan kaltaista, joka voi pelata myös laidalla, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara toteaa suojatistaan.

Lopullisesti ei Lassas ole kuitenkaan välttämättä HIFK:ta jättämässä, sillä seurat ovat sopineet, että tarvittaessa miehellä on mahdollisuus pelata Veikkausliigaa vielä tulevalla kaudella.
– Molemmille seuroille oli ehdottoman tärkeää pelaajan etu. Nuorelle pelaajalle on tärkeintä saada säännöllisesti peliaikaa ja mikäli Saksassa sitä ei ole tarjolla, niin on mahdollista, että Freda liittyy joukkueemme vahvuuteen Veikkausliigakauden kynnyksellä, Määttä kertoo.

– Iso kiitos IFK:n seurajohdolle, joka mahdollisti tämän siirron. Kiitos joukkueelle ja Stadin Kingeille upeasta viime kaudesta. Tukenne mahdollisti tämän. Erityisesti haluan kiittää valmentaja Honsua, joka kehitti minua pelaajana kauden aikana. Lisäksi haluan kiittää HIFK:hon juuri siirtynyttä valmentajaa Jari Hyttistä, joka on jo pitkään tehnyt kanssani hommia yksilövalmentajan roolissa. Unohtamatta perhettä, joka on kuljettanut harjoituksiin pienestä pitäen ja tukenut uran varrella, onnellinen Lassas sanoo.

 

FBPS-KK1000

Hanki kausikortti kaudelle 2016 painamalla tästä.