Skip to main content
Jani Bäckmanille yksivuotinen jatkosopimus. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Jani Bäckman jatkaa IFK:ssa yksivuotisella sopimuksella. Bäckman on kotioloissa leppoisa perheen isä ja pelikentällä yksi Veikkausliigan parhaista hämmentäjistä. Kuva: Kalevi Hämäläinen

HIFK ja keskuspuolustajana tai puolustavana keskikenttäpelaajana pelaava Jani Bäckman, 27, ovat allekirjoittaneet yhden vuoden jatkosopimuksen.

Viime kaudella Bäckman pelasi 22 ottelua Veikkausliigassa, joissa hän teki yhden, mutta sitäkin tärkeämmän maalin. Bäckman teki toukokuussa 1-2 voittomaalin KTP:ta vastaan aivan ottelun loppuhetkillä, jonka myötä HIFK otti seurahistoriansa ensimmäisen vierasvoiton Veikkausliigassa.

”Bäckman on Veikkausliigaan rutinoitunut ja monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin puolustuksessa kuin keskikentällä. Bäri on ennenkaikkea IFK:n näköinen pelaaja, joka repii ja raastaa kentällä aina joukkueen eteen. Tarvittaessa hän vaikka syö pallon ennemmin kuin antaa sen vastustajalle. Viime kausi oli miehelle erinomainen ja valmennus sai hänestä paljon irti. Uskon, että tulevalla kaudella Bäri on vieläkin tärkeämpi palanen joukkueelle”, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.

Fyysisestä pelityylistään tunnettu Bäckman on pelannut uransa aikana yhteensä 76 ottelua Veikkausliigassa. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvona tunnettu Bäckman debytoi liigassa kaudella 2008 FC Hongan paidassa, jonka jälkeen hän on pelannut myös Hakassa, Klubi 04:ssa, FF Jarossa, FC Lahdessa, Viikingeissä, ja PK-35 Vantaassa.

JaniBäckmanIFK

Bäckman kärsi viime kaudella jonkin verran loukkaantumisista. Kauden alkuun on vielä reilusti aikaa, joten Bäckman ehtii harjoitella ja kuntoutua kaikessa rauhassa tulevaa kautta varten.

”Aivan mahtavat fiilikset jatkosopimuksesta. On hienoa jatkaa pelaamista Veikkausliigassa ja nimenomaan IFK-paidassa seuran upean debyyttikauden jälkeen. Viime kausi meni pelillisesti ihan ok, mutta totta kai haluan parantaa vielä reilusti. Kaipaan varsinkin tehoja enemmän. Ensi kaudelle saadaan toivottavasti täysin terve mies kentälle. Tavoitteena on pelata tasainen kausi ja tehdä vähintään yksi maali kotikentällä oman fanipäädyn edessä”, Bäckman kertoo.

HIFK on myynyt ennätysajassa yli 700 kausikorttia ensi kauden kotiotteluihin. Lukema on peräti 75 prosenttia enemmän kuin seura myi viime kaudella samassa ajassa.

”Kunnioitettava määrä. Kaikki varmaan näkivät fiiliksen kotiotteluissamme viime kaudella. Se on varmasti yksi syy siihen, miksi kausikorttimyynti on ollut noin vauhdikasta. Kingit tekevät loistavaa duunia fanikulttuurin eteen ja se tarttuu ihmisiin. Pelaamisemme on viihdyttävää ja vauhdikasta, jonka lisäksi katsomossa on aina hyvä meininki. Siinä on jo muutama erinomainen syy hankkia IFK:n kausikortti ensi kaudelle”, Bäckman hehkuttaa.

HIFK:n pelaajasopimukset kaudelle 2016 (päivitetty 18.12.2015)
Carljohan Eriksson (MV)
Jere Piirainen (MV)
Nnaemeka Anyamele
Tuomas Aho
Pauli Kuusijärvi
Xhevdet Gela
Tommi Vesala
Esa Terävä
Otto-Pekka Jurvainen
Jukka Halme
Fredrik Lassas
Pekka Sihvola
Jani Bäckman
Daniel Rantanen
Eero Peltonen
Joni Korhonen

 

700kausikorttia

Kausikortit 2016 ja hinnat

1. IFK Klacken (numeroimaton), Pohjoispääty / Norra ändan

  • 125 € + 3,50 € Lippupalvelun toimituskulut 24.12.2015 asti (ovh. 150 €)
  • Sisältää kaikki HIFK:n 16 kotiottelua Veikkausliigassa kaudella 2016 ja etuosto-oikeuden vierasderbyyn HJK:ta vastaan
  • IFK Klacken -kausikortilla yhden kotiottelun hinnaksi muodostuu 8 euroa

2. De Stjärnprydda (numeroitu), Pääkatsomo / Huvudläktaren

  • 250 € + 3,50 € Lippupalvelun toimituskulut 24.12.2015 asti (ovh. 275 €)
  • Sisältää kaikki HIFK:n 16 kotiottelua Veikkausliigassa kaudella 2016 ja etuosto-oikeuden vierasderbyyn HJK:ta vastaan
  • De Stjärnprydda -kausikortilla yhden kotiottelun hinnaksi muodostuu alle 16 euroa

3. Super Kamrat

  • 950 € / 2 kpl 1897 € (yritysasiakkaille hintaan lisätään ALV)
  • Pääsy VIP-tiloihin
  • Oma sisäänkäynti stadionille
  • Jokaisen kotiottelun yhteydessä lämmin ruoka ja kaksi juomaa (olut, viini tai virvoitusjuoma) sekä kahvit
  • tauolla
  • Oma katsomo parhaalla paikalla; paikkoja ei ole numeroitu, mutta tilaa on varattu riittävästi
    VIP-tilaan mahtuu korkeintaan 80 henkilöä.

Lisäksi jokaiseen kotiotteluun myydään ottelukohtaisesti yksittäisiä SuperKamrat-pääsylippuja hintaan 95 EUR (yritysasiakkaille hintaan lisätään alv). Lisätiedot:

> Lue lisää kausikorteista

> Hanki oma kausikorttisi Lippupalvelun verkkosivuilta