Skip to main content
Jukka Halme on jälleen mukana, kun HIFK matkustaa KuPS:n vieraaksi Kuopioon. Kuva: Jere Nevalainen

Jukka Halme on jälleen mukana, kun HIFK matkustaa KuPS:n vieraaksi Kuopioon. Kuva: Jere Nevalainen

HIFK:n ottelut Veikkausliigassa jatkuvat sunnuntaina vierasottelulla Kuopion Palloseuraa vastaan. Ottelu pelataan Savon Sanomat Areenalla kello 16.00 alkaen ja ISTV näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Viime viikon lauantaina HIFK koki pahan pettymyksen kotikentällään. HIFK ehti johtaa Tampereen Ilvestä jo 2-0 Eero Peltosen ja Pekka Sihvolan maaleilla, mutta Ilves-hyökkääjä Mika Lahtisen kaksi nopeaa osumaa päättivät ottelun tasatulokseen. KuPS puolestaan otti todella komean 3-0 kotivoiton kovakuntoisesta Rovaniemen Palloseurasta.

HIFK ja yhden ottelun tähtirintoja vähemmän pelannut KuPS ovat sarjataulukossa sijoilla seitsemän ja kahdeksan, kun molemmilla joukkueilla on pistesarakkeessa 24 sarjapistettä.

KuPS ja HIFK kohtasivat ensimmäisen kerran toukokuun loppupuolella Sonera Stadiumilla. KuPS siirtyi silloin ensimmäisen puoliajan alussa 0-1 johtoon puolustaja Babacar Diallon maalilla, mutta HIFK onnistui nousemaan ottelun 86. peliminuutilla tasoihin Pekka Sihvolan osumalla. Sihvola on HIFK:n paras maalintekijä viidellä maalillaan.

– KuPS on savolaisen sitkeä, rapamaisen suoraviivainen ja pahimmillaan inhottava vastustaja. KuPS:lla on hyviä yksilöitä, mutta he eivät ole saaneet peliään kulkemaan ehkä niin hyvin kuin ennakkoon odotettiin. Tomi Maanoja on torjunut aika varmasti maalillaan. Irakli Sirbiladze on vahva kaveri ja tekee kyllä maalin, jos saa paikan. Onneksi meillä on Tuomas Aho, joka on paininut monta vuotta hänen kanssaan ja ”Skele” tuntee varmasti hyvin Sirbiladzen metkut, Sihvola kertoo.

Pekka Sihvola tuulettaa loppuhetkien tasoitusmaaliaan Kuopion Palloseuraa vastaan Soneralla. Kuva: Riku Laukkanen / R1ku Exposures

Pekka Sihvola tuulettaa loppuhetkien tasoitusmaaliaan Kuopion Palloseuraa vastaan Soneralla. Kuva: Riku Laukkanen / R1ku Exposures

HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara lähtee luottavaisin mielin KuPS-otteluun. Joukkue on ehtinyt valmistautua sunnuntaina pelattavaan otteluun huolellisesti. HIFK matkusti Kuopioon jo ottelua edeltävänä päivänä tutustuakseen Savon Sanomat Areenan pelialustaan harjoitusten muodossa.

– KuPS oli hyvä edellisessä ottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Siinä näkyi KuPS:n vahvuudet, sillä yleensä kun he ovat voittaneet pelejä, niin he ovat olleet vahvoja erikoistilanteissa. Miikka Ilo on hyvä erikoistilannepelaaja, jolla on laadukas vasen jalka. Kuten KuPS:n viime ottelu osoitti, niin he pelasivat kotikentällään suoraviivaisesti ja puolustivat myös hyvin. On aina iso haaste voittaa KuPS Kuopiossa, mutta meillä on hyvä valmistautuminen alla, Honkavaara kertoo.

Tähtirintojen kokoonpanosta ovat sivussa KuPS-ottelussa Tuomas Mustonen, Ville Taulo, Jukka Sinisalo, Otto-Pekka Jurvainen ja Jani Bäckman.

Kaksi edellistä ottelua sivussa ollut Jukka Halme palaa HIFK:n kokoonpanoon. Halme odottaa KuPS-ottelusta tasaväkistä kamppailua.

– Edellisessä kohtaamisessa saimme siirreltyä palloa hyvin. KuPS pelasi silloin ison osan ottelusta vajaalla. Saimme muutamia maalipaikkoja, mutta pelaamisemme oli liian tehotonta. Meidän täytyy saada hyökkäyspelaamistamme nopeammaksi. KuPS on hieman muuttanut pelaamistaan ja he pyrkivät hyökkäämään suoraviivaisemmin. Meillä täytyy olla tasapaino koko ajan kunnossa ja pyrkiä itse saamaan hyviä pitkiä hyökkäyksiä, vastahyökkäysten lisäksi, Halme kertoo.

KuPS – HIFK sunnuntaina 9.8. kello 16.00 Savon Sanomat Areenalla. ISTV näyttää ottelun suorana lähetyksenä ja HIFK Fotbollin Twitter-tili @HIFKedustus tarjoilee ottelusta tuttuun tyyliin kaiken kattavan liveseurannan hashtagilla #HIFKlive. 

Ottelun näet myös HIFK:n yhteistyökumppanien Sports Bar Casino Helsingin (Mikonkatu 19) sekä Bar & Bistro Kipinän (Kolmas Linja 34) tiloissa!

RoPS – FC Lahti / VPS – IFK Mariehamn / Ilves – KTP / FF Jaro – SJK / KuPS – HIFK ja muutkin Veikkausliigaottelut löytyvät uudistuneesta Vakioveikkauksesta.

  • Uudistuksen yhteydessä Vakion palautusprosentti nousee ja voittopotit kasvavat.
  • Kesän kotimaisilla kohteilla potti nousee nykyisestä 100 000 euron tasosta noin 200 000 euroon.

Vakion sivuille pääset tästä linkistä.

SiniBäriJR

Lue lisää ja hanki oma kausikorttisi loppukaudeksi kahdeksaan jäljellä olevaan kotiotteluun tästä linkistä.