Skip to main content

 

Honsu fanit

HIFK Fotboll uutisoi aikaisemmin tänään Helsingin IFK:n faniryhmä Stadin Kingien pyöräilytempauksesta, jossa yhdeksän seuran kannattajaa matkustavat Helsingistä vierasotteluun Kuopioon polkupyörillä.

HIFK:n edustusjoukkueen bussi pysähtyi kesken vieraspelimatkan tervehtimään pyöräileviä kannattajiaan osoittaakseen arvostuksensa heidän tempaukselleen.

– Ei voi muuta sanoa kuin että hurjia tyyppejä. Itse tänä kesänä kerran Jukka Halmeen mökille 85 kilometriä polkeneena voin sanoa, että ei ole mikään ihan helppo rutistus. Kaikki kunnioitus pyöräileville kannattajille, HIFK:n kapteeni Esa Terävä kertoo.

– Annamme aina kaikkemme kentällä, mutta tämä tempaus antaa vielä ylimääräistä ekstralatausta. Haluamme juhlia voittoa huomenna niin pyöräilevien kuin bussilla saapuvien IFK-kannattajien edessä.

Stadin Kingien pyöräilyjaoston 450 kilometrin pituinen matka kohti Kuopiota alkoi jo tiistaina. Nyt takana on kaiken kaikkiaan noin 350 pyöräilykilometriä. Kingien tavoitteena on saapua Kuopioon ottelupäivänä ennen kello 16.00 käynnistyvää KuPS-HIFK ottelua. Pyöräilijöiden lisäksi otteluun on saapumassa myös yksi bussillinen IFK-kannattajia.

Nähtäväksi jää, ehtivätkö polkupyörillä liikkeellä olevat kannattajat takaisin Helsinkiin ennen HIFK:n seuraavaa 17.8.2015 pelattavaa HIFK – RoPS kotiottelua.

Lue alkuperäinen uutinen täältä.

Kannattajat pääsivät yhteiskuvaan lempipelaajiensa kanssa.

Kannattajat pääsivät yhteiskuvaan lempipelaajiensa kanssa.