Skip to main content

Perjantaina 12.6. ratkaistiin ensimmäisen kerran virallisesti JKKI70-ikäluokan, eli ennen 1.1.1945 syntyneiden, jalkapallon Suomen mestaruus Helsingin Väinämöisen kentällä eli Väiskillä.

Järjestävä taho HIFK oli seuran kunniapuheenjohtaja Gary Sundbergin johdolla järjestänyt jo 2014 vastaavan turnauksen ilman Palloliiton virallista siunausta, mutta turnaus vakinaistettiin välittömästi tapahtuman ollessa suurmenestys.

Näin Suomessa järjestettiin maailman ensimmäiset seitsemänkymppisten viralliset jalkapallokisat.

Runsaslukuisesta yleisöstä saattoi tunnistaa tunnettuja jalkapalloprofiileja

Runsaslukuisesta yleisöstä saattoi tunnistaa tunnettuja jalkapalloprofiileja

Varsinainen ohjelma alkoi SPL:n ikämiesjalkapallovastaavan Lasse Keski-Lopin ansiokkaalla avauspuheella hieman ennen kello kahtatoista, jonka jälkeen paikalle kerääntynyt yleisökin pääsi nauttimaan hienosta jalkapallotapahtumasta pelien käynnistyessä.

Pelipäivä ei olisi voinut olla upeampi; aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko tapahtuman ajan ja Väiskin tekonurmi sai jälleen todistaa todellista toveruutta, taistelua ja runsaasti RESPECT-hengen mukaista fair playtä sekä kentällä että sen ulkopuolellakin.

Joukkueiden kokoonpanoista löytyi sellaisia kovia nimiä kuin Olavi Litmanen, Matti Paatelainen, Kalevi Nupponen ja Matti Mäkelä, joten odotukset olivat kovat. Aivan kaikki eivät tällä kertaa voineet osallistua peleihin, mutta ilmassa oli joka tapauksessa suuren urheilujuhlan tuntua.

Palkintojenjaon jälkeen käteltiin taas reilusti.

Palkintojenjaon jälkeen käteltiin taas reilusti.

Iltapäivän mittaan nähtiin reilua taistelua ja monia hienoja suorituksia. Jo melko kokeneiden pelaajien pelikäsitys oli omaa luokkaansa ja nuorempien joskus harrastama päätön kouhottaminen loisti poissaolollaan. Maalivahdit napsivat palloja alakulmista ja pääpalloista taisteltiin tosissaan, mutta yhtään pahempaa loukkaantumista ei koko päivänä sattunut.

023

Turnaus pelattiin viiden joukkueen yksinkertaisena sarjana maalieron ratkaistessa sijoituksen tasapisteissä. Peliaika oli 2 x 12,5 min ja pelit pelattiin 40x60m kentällä, 7 vs 7 ja ilman paitsiota.

Plan 1 / Kenttä 1 Slutresultat
12:00 Ilves – HIFK 3 0
12:45 HIFK – Konkarit 0 3
13:30 Valtti – HIFK 11 0
14:15 Ilves – Valtti 2 1
15:00 Konkarit – Ilves 1 1
Plan 2 / Kenttä 2 Slutresultat
12:00 Konkarit – Valtti 1 1
12:45 VJS – Ilves 0 2
13:30 Konkarit – VJS 2 0
14:15 VJS- HIFK 1 2
15:00 Valtti – VJS 9 0

HIFK Fotboll kiittää kaikkia osallistuneita joukkueita ja pelaajia upeasta päivästä!