Skip to main content
Pekka Sihvola #9 ja IFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä astelivat tyytyväisenä median eteen.

Pekka Sihvola #9 ja IFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä astelivat tyytyväisinä median eteen torstaina Talin jalkapallohallissa. Kuva: Jere Nevalainen


Pekka Sihvola
on allekirjoittanut HIFK:n kanssa yksivuotisen pelaajasopimuksen. Sihvola, 30, siirtyy tähtirintoihin Myllykosken Pallosta, jossa hyökkääjä nakutteli kolmen edellisen kauden aikana 33 maalia Veikkausliigassa.

Sihvola on pelannut pelaajauransa aikana Veikkausliigaa myös FC Jokereiden, FC Hongan, FC Lahden ja Hakan riveissä. Yhteensä Sihvola on pelannut Veikkausliigassa 119 ottelua. Kaudella 2009 Sihvola palkittiin Ykkösen parhaana maalintekijänä ja koko sarjan parhaana pelaajana.

Juniorimaaotteluiden lisäksi Sihvolan tililtä löytyy myös yksi A-maaottelu, kun hän debytoi Suomen A-maajoukkueessa tammikuussa 2014 pelatussa harjoitusottelussa Omania vastaan.

”Valmentajana pitää aina miettiä, että sopiiko pelaaja joukkueeseen. Sihvola tuo kaikilla osa-alueilla joukkueellemme lisäarvoa. Kyseessä on maalintekijä, joka on hyvä urheilija sekä hyvä jalkapalloilija”, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara toteaa.

Sihvolan kohdalla kyseessä oli varmasti positiivinen tilanne, sillä ottajia olisi riittänyt varmasti myös muualla.

”Sihvola oli siirtomarkkinoiden halutuin pelaaja. Teimme erittäin paljon töitä, että saimme hänet joukkueeseemme”, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kommentoi.

”Hienoa, että mies valitsi kaikista mahdollisuuksista lopulta IFK:n. Peksi sopii joukkueeseemme täydellisesti ja hän tulee meidän pelisysteemissä tekemään ensi kaudella paljon maaleja.”

Sihvolan diili IFK:n kanssa on yksivuotinen.

Sihvolan diili IFK:n kanssa on yksivuotinen. Kuva: Jere Nevalainen

 

Sihvolan mukaan HIFK:n tarjoama kokonaispaketti oli sopimuksen synnyn kannalta ratkaisevassa roolissa. Espoosta kotoisin oleva maalintekijä on ”ollut reissussa” vuodesta 2007 lähtien, joten mahdollisuus pelata Veikkausliigaa juuri Helsingissä vaikutti yhtälöön.

”IFK:ssa on tällä hetkellä oikeanlainen tekemisen meininki. Juttelin pelaajien ja valmennusjohdon kanssa ja he saivat minut vakuutetuksi. Koin, että nyt on hyvä hetki hypätä remmiin messiin”, Sihvola kertoo.

”Minulla on vahva fiilis siitä, että pelaaminen IFK:ssa on poikkeuksellinen mahdollisuus kaikille seuran pelaajille. Seuran brändi on niin vahva, että buumi tulee varmasti olemaan aika kova ensi kesänä. Pääsemme näyttämään kaikille mihin liigatasolla pystymme”, Sihvola jatkaa.

Sihvola kärsi viime syksynä pienestä loukkaantumisesta, mutta valmistautuminen tulevaan kauteen on jo täydessä vauhdissa. Sihvolan ensimmäisenä tavoitteena on lyödä mies sataprosenttiseen kuntoon.

”Tässä iässä ei riitä enää se, että pääsee vain pelaamaan Veikkausliigassa. Haluan tosissani lähteä hakemaan menestystä ja henkilökohtaisesti pyrin ensi kaudella pelaamaan parhaan kauteni koskaan”, Sihvola vakuuttaa.

Sihvola ottaa HIFK:ssa käyttöönsä pelinumeron 9. Kyseessä on sama pelinumero, jolla kannattajien äänestämä 2000-luvun IFK-legenda Peter Standertskjöld-Nordenstam pelasi seurassa kaudet 1999-2011. Pelinumeroa ei ole hänen pelaaja-uransa päättymisen jälkeen käytetty.

”Petskun omalla luvalla saimme ottaa ysin takaisin käyttöön, kun paidan mitat täyttävä pelaaja löytyi”, Määttä kertoo.

Sihvolan pelaajasopimuksen myötä HIFK:lla on nyt yhteensä 13 pelaajasopimusta allekirjoitettuna ensi kaudeksi. Uusia pelaajasopimuksia on luvassa pian.

”Julkaisemme ensi viikolla taas mielenkiintoisia pelaajasopimuksia”, Määttä paljastaa.

HIFK Fotboll