Skip to main content
Tervetuloa perheeseen!

Tervetuloa perheeseen!

HIFK on allekirjoittanut yksivuotiset pelaajasopimukset Joni Korhosen ja Jani Bäckmanin kanssa. Molemmat pelaajat siirtyvät tähtirintoihin PK-35 Vantaasta.

”Bäckman on monipuolinen ja kokenut liigapelaaja. Miestä pystyy peluuttamaan niin topparina kuin keskikentän pohjalla. Miehen fyysinen pelityyli sopii täydellisesti joukkueeseemme”, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.

”Korhonen taas on erinomainen vahvistus meidän laituriosastolla. Korkki tuo hyvän lisän erikoistilannepelaamiseemme. Viime kaudella mies dominoi Ykköstä, eikä pelkästään maalien vaan myös maalisyöttöjen muodossa. Uskon, että sama tahti jatkuu myös liigassa”, Määttä sanoo.

Jani Bäckman, HIFK.

Jani Bäckman, HIFK.

Bäckman, 26, aloitti viime kauden Viikingeissä, josta hän siirtyi loppukaudeksi PK-35 Vantaan riveihin. Keskikentällä tai keskuspuolustajan tontilla viihtyvä Bäckman on pelannut uransa aikana myös Klubi 04:n, FC Hongan, Hakan ja Jaron paidassa.

Nuorisomaajoukkueissakin esiintyneellä Bäckmanilla on yli viidenkymmenen ottelun kokemus liigatasolta, joten HIFK saa käyttöönsä kokeneen ja monikäyttöisen pelimiehen.

”IFK:ssa on hyvä ilmapiiri ja yhtenäisyys. Kun tuli mahdollisuus päästä mukaan, niin yhtälö oli helppo: joukkueessa on paljon tuttuja ja kokonaispaketti oli todella kiinnostava. Mahdollisuus päästä pelaamaan taas liigassa oli myös yksi ratkaiseva tekijä sopimuksen syntymisen kannalta”, Bäckman kertoo.

”Tavoitteena on pelata urani paras kausi. Täytyy saada ehjä talvikausi alle niin sitä kautta saadaan miehestä paras irti. Nyt hieman kokeneempana pelimiehenä osaa varmasti myös nauttia enemmän tulevista liigapeleistä.”

Erityisesti Bäckman odottaa Töölön jalkapallostadionilla pelattavia kotiotteluita ja Stadin Kingien edessä pelaamista.

”Aina kun olen käynyt katsomassa IFK:n pelejä, niin jotenkin se meininki on tarttunut ihan normaaliin katsojaankin. IFK:ta vastaan on ollut aina erityistä pelata juuri tunnelman takia”, Bäckman hehkuttaa.

Joni Korhonen, HIFK.

Joni Korhonen, HIFK.

Espoolaislähtöinen Korhonen, 27, on pelannut urallaan FC Hongan, FC Espoon, Klubi 04:n, AC Oulun ja FC Viikinkien riveissä. Lisäksi Korhonen on edustanut myös Saksan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelannutta Bonner SC:tä kausina 2007-2008.

Keskikentällä tai hyökkääjänä pelaava Korhonen oli jo viime kaudella lähellä siirtyä IFK:hon, mutta sopimus jäi lopulta syntymättä.

”Tällä kaudella soitin ja kysyin Honsulta (päävalmentaja Jani Honkavaara), että onko vielä kiinnostusta. Joukkueessa on todella paljon frendejä ja myös pari vanhaa kämppäkaveria”, Korhonen kertoo.  Korhosen kämppiksinä majailivat aikoinaan Matias Hänninen ja Eero Peltonen, joka on myös Korhosen lapsen kummisetä.

HIFK:n osaava ja kehuttu valmennusjohto oli myös Korhoselle yksi ratkaiseva tekijä sopimuksen syntymisen kannalta.

”On hienoa päästä edustamaan IFK:ta. Olen kuullut todella paljon hyvää koko organisaatiosta”, Korhonen kertoo.

Tuleva jalkapallokausi on vasta alkutekijöissään, mutta Korhosen henkilökohtaiset tavoitteet ovat jo tässä vaiheessa kirkkaana mielessä.

”Haluan pelata paremman kauden kuin viime kaudella. Ykkösessä on tullut nyt näytettyä oma taso ja haluan lyödä itseni Veikkausliigassa läpi. Uskon vahvasti, että taitoni riittävät. Tärkein tavoite on saada joukkue menestymään”, Korhonen kertoo.

Kausari2I

Aid Flyer