Skip to main content
Miesten edustusjoukkue

Nnaemeka Anyamele HIFK:n riveihin

By 10.11.201411 joulukuun, 2018No Comments

Nnaemeka Anyamele on HIFK:n uusin pelaajahankinta.

HIFK on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaajan Nnaemeka Anyamelen kanssa.

Anyamele, 20, on pelannut kahden edellisen kauden aikana 43 ottelua Veikkausliigassa FC Hongan riveissä. Hän on aikaisemmin pelannut laiturina, mutta HIFK:ssa pelipaikaksi on valikoitumassa laitapuolustajan tontti.

”Mietin paljon joukkueita ja vaihtoehtoja. HIFK oli ainoa joukkue, joka halusi minut hyökkääväksi laitapuolustajaksi. Vaihtoehtoja oli, mutta muut joukkueet tarjosivat laiturin tonttia”, Anyamele kertoi tuoreesta sopimuksesta.

”Haluan olla moderni laitapuolustaja. Jani Honkavaara on puheiden perusteella hyvä valmentaja, kaikki kehuvat häntä. Luulen, että voin oppia häneltä pelaajana paljon. Hän on opettaja ammatiltaan ja myös se vaikutti päätökseeni. Uskon, että pystyn kehittymään HIFK:ssa.”

Anyamelella on kova halu päästä urallaan eteenpäin. Lahjakkaalla ja lupaavalla laitapuolustajalla on selkeät odotukset tulevasta kaudesta.

”Haluan onnistua mahdollisimman paljon omalla pelipaikallani ja haluan kehittyä. Puolustuspelaamisen pitää parantua, oma ruutu täytyy hoitaa mahdollisimman hyvin. Yritän tehdä parhaani ja teen paljon töitä. Toivon, että saan paljon vastuuta. Vähän jännittää mennä uuteen jengiin”, Anyamele kertoo.

Anyamele pääsee ensi kaudella pelaamaan kotiottelunsa Töölön jalkapallostadionilla IFK:n kannattajaryhmä Stadin Kingien huutomyrskyn eteen. Anyamele kertookin, että hän oli jo viime kaudella katsomassa HIFK:n pelejä.

”Faneja oli paljon. He olivat kaikki messissä ja fiilistelivät 110% jengin mukana. En ole tottunut tuon kaltaisiin faneihin, joten odotan innolla ensimmäistä ottelua.”

HIFK kertoi ensimmäisistä pelaajasopimuksista maanantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoi seuran järjestämässä lehdistötilaisuudessa maanantaina, että Anyamele sopii täydellisesti joukkueeseen.

”HIFK haluaa tulla tunnetuksi tulevaisuudessa nuorten pelaajien ponnahduslautana sekä maajoukkueeseen että ulkomaille. Emeka on siihen tarkoitukseen täydellinen pelaaja. Hänellä on ihan älytön potentiaali. Emeka on nuorten maajoukkueen vakiokasvo ja kaiken lisäksi hänellä on kova halu mennä eteenpäin urallaan”, Määttä kertoo.

Myös HIFK:n juniorityö saa seuran urheilutoimenjohtajalta runsaasti kiitosta.

”Tämä on myös signaali myös seuran omille junioreille, että heitä seurataan ja heillä on mahdollisuus nousta edustusjoukkueeseen. Olemme huomioineet, että junioripuolella on tehty todella hyvää työtä. Tulevaisuudessa tulemme nostamaan omista junioreista pelaajia suoraan edustusjoukkueeseen.”