Skip to main content
Miesten edustusjoukkue

HIFK:n maalivahti Mika Johansson: ”Hyvillä fiiliksillä Hettarille”

By 28.9.201411 joulukuun, 2018No Comments
JOHANSSON

Johansson tekee comebackin Heteniityn kentälle. Kuva: Kalevi Hämäläinen

HIFK kohtaa tänään Stadin derbyssä sarjajumbo Viikingit Heteniityn Urheilukentällä klo 16:00.

HIFK koki kauden ensimmäisessä paikallisottelussa Viikinkejä vastaan 3-0 tappion Heteniityn kentällä. Kotijoukkueen maalia vartioi silloin Mika Johansson, joka piti torjunnoillaan Viikinkejä pystyssä. Johansson kuitenkin loukkaantui alkukaudesta ja oli pitkään sivussa.

Myös HIFK:n maalivahti Lassi Hurskainen loukkaantui 17.8 pelatussa vierasottelussa AC Oulua vastaan. Kun vielä Atte Ranta kärsi Ilves-ottelussa saamaansa pelikieltoa, oli valmennusjohto pakotettu uuteen pelaajahankintaan

HIFK teki elokuun lopussa loppukauden kattavan pelaajasopimuksen Johanssonin kanssa. Johansson ei ollut tuntematon mies HIFK:lle, sillä maalivahti edusti Tähtirintoja jo kaudella 2012 HIFK:n pelatessa edellisen kerran Ykköstä.

”Loistavat fiilikset. Olen ollut pitkään loukkaantunena ja seurannut Viikkareiden matseja sivusta. Sairaslomani aikana näytti pahasti siltä, että Viikkareiden loppukauden peleillä ei ole enää hirveästi panosta. Aloin miettimään missä olisi hyvä pelata loppukausi ja HIFK:sta otettiin yhteyttä. Oli helppo päätös hypätä takaisin HIFK:n riveihin”, Johansson kertoi elokuussa, kun pelaajasopimus julkistettiin.

Tänään kokenut 30-vuotias maalivahti palaa ensimmäistä kertaa entiselle kotikentälleen.

”Tässä on nyt viikon verran pidetty hyvää virettä yllä. Ei syksyllä enää suurempia muutoksia tehdä, oli vastassa kuka tahansa. Itselläni on hyvät fiilikset illan ottelusta. Tietysti vähän outo tilanne pelata Viikkareita vastaan, kun tuli pelattua alkukausi siellä. Sen jälkeen Viikinkien pelaajisto on tosin vaihtunut aika paljon”, Johansson kertoo.

Johansson debytoi HIFK:n paidassa tällä kaudella paikallismatsissa PK-35 Vantaata vastaan Bolliksella. Ottelu päättyi 2-2 tasapeliin. HIFK ei ole Johanssonin tulon jälkeen hävinnyt otteluakaan. Kokeneen maalivahdin tilasto viidestä pelatusta ottelusta on kolme voittoa ja kaksi tasapeliä.  Johansson on tuonut HIFK:n puolustukseen varsinkin rauhallisuutta.

”Olemme pelanneet hyvin kaikissa viidessä ottelussa, missä olen ollut mukana. Omakin peli on sujunut hyvin. Samalla tasolla pitäisi pelata kaksi viimeistä ottelua, niin voi olla loppukauteen tyytyväinen.”

”Loppuun vielä terveiset Viikinkien huoltajalegendalle ”Raikalle”, joka huhujen mukaan lopettaa uransa tähän kauteen”.

Viikinkien pitkäaikainen huoltaja Raimo ”Raikka” Böök siirtyy eläkkeelle ja hänet tullaan nimeämään Viikinki-legendaksi illan ottelun yhteydessä.

Viikingit – HIFK sunnuntaina 28.9 klo 16:00 Heteniityn Urheilukentällä. Lipunmyynti aukeaa tuntia ennen ottelua.

 

HIFK:n viimeinen kotiottelu: HIFK – FC Jazz lauantaina 4.10 klo 16:00 Töölön Pallokentällä. Liput: 13e / 5e.

Ilmoittaudu mukaan Facebookissa! HIFK – FC Jazz / Facebook-tapahtuma

HIFK - JAZZ