Skip to main content
Miesten edustusjoukkueOtteluennakot

HIFK palaa kahden viikon sarjatauolta – JJK saapuu Bollikselle

By 10.7.201411 joulukuun, 2018No Comments

HIFK-JJK

HIFK pelaa ensimmäisen ottelunsa heinäkuussa, kun jyväskyläläinen JJK saapuu kahden viikon sarjatauon päätteeksi Töölön pallokentälle. HIFK on ollut kotikentällään voittamaton tällä kaudella ja sarjanousija on sarjataulukossa upeasti neljäntenä. HIFK ja JJK kohtasivat ensimmäisen kerran toukokuun lopussa Harjun Stadionilla. Silloin HIFK oli vahvempi lukemin 4-0. 

HIFK on saalistanut 12 pelatusta ottelusta 21 pistettä. PK-35 Vantaa sekä Ilves ovat Tähtirintoja neljä pistettä edellä yhden ottelun enemmän pelanneena. Sunnuntain kotiottelu on siis erittäin tärkeä, jos HIFK haluaa jatkaa kamppailuaan Ykkösen kärkisijoista.

JJK marssii sarjassa kuudentena 14 pisteellä. Viidestä vierasottelustaan JJK on voittanut yhden ja hävinnyt neljä.

HIFK:n kotikenttä tällä kaudella on vaihdellut. Kausi aloitettiin Sonera Stadionilla, FC Jazzia vastaan pelattiin Olympiastadionilla ja nyt kaksi viimeistä ottelua on tahkottu loistavakuntoisella Bolliksella. HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara näkee, että Töölön pallokenttä on vaikea paikka vastustajille.

”Ei voi sanoa, että meillä on varsinaisesti ollut kotikenttäetua tällä kaudella. Tietysti se aina vaikuttaa vastustajaan kun joutuu Helsinkiin asti matkustamaan. Vastustajat eivät ole olleet parhaimmillaan meidän kotikentällä. Olemme onnistuneet hyvin kotikentällä ja se on sellainen asia, mikä pitää olla kunnossa jos haluaa tässä sarjassa pärjätä. Bollis on iso kenttä ja sopii meille hyvin”, Honkavaara kertoo.

Edellisessä ottelussaan HIFK murskasi AC Oulun Bolliksella pelatussa ottelussa 4-0. Antonio Inutile viimeisteli ottelussa hattutempun. Kahden viikon sarjatauon aikana Tähtirinnat ovat saaneet valmistautua rauhassa JJK-otteluun ja levon merkitys on huomioitu. Ainoastaan HIFK:n puolustaja Pauli Kuusijärvi on ottelusta sivussa. Kuusijärvi kärsii Ilves-ottelussa saadusta puujalasta ja hänen toipumisensa ei ole lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla.

”Ensimmäisen viikon pidimme yhteisharjoituksista taukoa ja tämä viikko on treenattu. Olemme keskittyneet fysiikkaan alkuviikon aikana. Sunnuntaina kohdattavasta JJK:sta emme ole juurikaan puhuneet vaan olemme panostaneet omaan harjoitteluun. Olemme pitäneet huolen siitä, ettei tule mitään turhia loukkaantumisia. Alkuviikko on harjoiteltu huolellisesti ja varovaisesti. Loppuviikosta laitamme tarkemman focuksen JJK-matsiin. Pallollista pelaamista meidän pitää täytyy parantaa. Puolustuspelaaminen meillä on toiminut kauden aikana hyvin”, Honkavaara sanoo.

JJK:n ja HIFK:n edellisessä kohtaamisessa Harjun Stadionilla toukokuun lopussa olosuhteet olivat haastavat lämpimän kelin takia. Vähintään samanlaista säätä on luvassa sunnuntaille. Matias Hänninen vei HIFK:n edellisessä JJK-kohtaamisessa johtoon jo puolen minuutin pelin jälkeen. Hieman tahmeasti kautensa aloittanut JJK on saanut pelijuonesta kiinni ja siitä viimeisimpänä osoituksena on komea kotitasapeli (2-2) sarjassa kolmantena olevaa Ilvestä vastaan.

JJK:lla on kasassa melko nuorekas nippu. Joukkueen tärkeimpiin pelaajiin voidaan laskea keskikentän moottori Tommi Kari ja JJK:n paras maalintekijä Mikko Manninen. Manninen on viimeistellyt Kettupaidoille tällä kaudella kolme osumaa. Honkavaara tiedostaa molempien pelaajien vahvuudet.

”JJK on parantanut. Isoin syy siihen on, että Mikko Manninen on palannut normaalille pelipaikalleen oikealle laidalle. Tiedämme miten Manninen pelaa. Sunnuntaina hän pelaa meidän laitapuolustaja Matias Hännistä vastaan. Uskon, että ”Masa” hoitaa. Tommi Karin vahvuutena on hyvä laukaus ja hän on myös hyvä erikoistilannepelaaja. Jos häntä rikotaan jatkuvasti 16-rajalla niin Karin nimi on maalintekijätilastoissa. Myös Aleksis Lehtonen on osunut maalipuiden väliin hyvin. Ei JJK kevätkierroksella huonosti pelannut, mutta meitä vastaan he eivät saaneet hyökkäyspään onnistumisia”, Honkavaara kertoo.

Sunnuntaiksi on luvattu aurinkoista keliä ja helteet sen kuin jatkuvat. Tule paikalle ja ota kaverit messiin, tehdään yhdessä kauden ennätysyleisö Bolliksen aurinkoiseen katsomoon! Ottelun jälkeen on lyhyt matka Gringos Locosiin kisastudioon. Ottelulipulla ja kausarilla tarjouksia ravintolasta ennen ja jälkeen ottelun. Ennakkolippuja saa KSB-sportista!

HIFK – JJK sunnuntaina 13.7 klo 18:30 Töölön pallokentällä

Liput: Aikuiset 13 € / Lapset 7 – 12 v 5 €

https://www.facebook.com/HIFKFotboll

https://twitter.com/HIFKedustus