Skip to main content
Miesten edustusjoukkueOtteluennakot

Ennakko: Ilves isännöi HIFK:ta

By 25.6.201411 joulukuun, 2018No Comments

hifk-ilves

HIFK jatkaa härkäviikkoaan huomenna torstaina, kun dösän keula suuntaa kohti Tamperetta. Tammelan stadionilla punapaitoja isännöi Ykkösen sarjataulukossa kolmantena oleva Ilves, jonka tappioton putki on venynyt jo peräti kahdeksan ottelun mittaiseksi. Viimeisin tappio Ilveksellä on juuri HIFK:ta vastaan, kun se kärsi 2-0 vierastappion toisella sarjakierroksella toukokuun alussa. 

HIFK lähtee Ilveksen kaatoon tappio niskassaan, sillä punapaidat hävisivät maanantaina pelatussa kamppailussa sarjakärki KTP:lle 3-0 (0-0). Kaksijakoinen ottelu olisi voinut hyvinkin päättyä eri numeroihin, sillä HIFK:lla oli varsinkin ensimmäisellä puoliajalla paremmat maalintekopaikat. Erikoinen tilastofakta HIFK:n otteluista on se, että Tähtirinnat ovat jääneet jokaisessa tappio-ottelussaan kokonaan ilman maaleja.

HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara kertoo olleensa tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen KTP-ottelussa.

– KTP-pelin ensimmäinen puoliaika oli kauden parhaimpia puoliaikojamme, mutta toisen puoliajan virheet maksoivat voiton. On selvää, että emme voi tehdä enää samoja virheitä. Voittoon vaaditaan aina hyvää onnistumista sekä puolustus- että hyökkäyspäässä.

HIFK:lla on tällä viikolla yhteensä kolme ottelua, kun se kohtaa vielä seuraavana sunnuntaina kotikentällään AC Oulun. Honkavaara vakuuttaa, että tämä on huomioitu joukkueen kalenterissa hyvin.

– Palautumiseen on panostettu. Ei tässä hirveästi ehdi enää omaa peliä muuttaa, joten luotetaan omaan peliin.

KTP:ta vastaan pelikiellon takia sivussa ollut keskikentän moottori Jukka Halme palaa joukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Myös Ville Taulo on toipunut loukkaantumisestaan ja palaa kokoonpanoon.

HIFK:n espanjalainen laitapuolustaja David Lopez on yhä selvittämässä henkilökohtaisia asioitaan kotimaassaan. Seura tiedottaa Lopezin tilanteesta tarkemmin tulevan viikonlopun jälkeen.

Ilves – sarjan toiseksi paras kotijoukkue

Ilves on kotikentällään voittanut neljä ottelua ja sarjakärki KTP:n kanssa se päätyi pistejakoon. Ilveksellä on 10 ottelusta kasassa 20 pistettä, HIFK:lla on 10 ottelusta 17 pistettä. Torstain ottelu kulkeekin nimellä ”kuuden pisteen ottelu”.

Ilves on parantanut peliään jatkuvasti. Edellisessä ottelussaan se kairasi viime hetkien voiton PK-35:n vieraana. 1-0 päättyneen ottelun ainokaisen teki Ilveksen paras maalintekijä Jonne Hjelm, joka on osunut tällä kaudella neljä kertaa maalitolppien väliin. Hyvää taustatukea Hjelm on saanut kokeneelta 27-vuotiaalta Tomi Petresculta, joka on viimeistellyt kolme maalia.

Ilveksen kokoonpanosta puuttuvat pitkäaikaispotilaat Olli Vakkala ja Valtteri Uimonen. Polven sivusidevamman sarjan avauskierroksella saanut Kaarlo Rantanen sekä reisivamman takia pari viikkoa huilannut Jaakko Juuti saatetaan nähdä taas kehissä. Erinomaisesti alkukaudella pelannut nuorukaistoppari Tatu Miettunen on suorittanut kahden ottelun pelikieltonsa ja on taas käytettävissä.

Ilves – HIFK torstaina 26.6 klo 17.00 Tammelan stadionilla