Skip to main content
Sopimustiedotteet

Tuomas Mustonen HIFK:hon

By 22.12.201310 huhtikuun, 2020No Comments

Kakkosessa kovia maalimääriä vuosien ajan tehtaillut Tuomas Mustonen, 28, aloitti uransa FC POHU:n riveissä. Mustonen edusti pohjoishaagalaisia koko juniori-ikänsä ja pelasi myös seuran edustusjoukkueessa Kolmosessa, kunnes kaudeksi 2006 siirtyi Gnistanin vahvuuteen. Siitä lähtien ”Mude” on ollut keltapaitojen mies, ainoana poikkeuksena kausi 2008 silloin Ykkösessä pelanneen KäPa:n riveissä.

Päättyneellä kaudella Tuomas Mustonen teki 19 maalia ja oli Kakkosen eteläisen lohkon maalikuningas. Tahti oli vieläkin hurjempi vuonna 2011, jolloin täysosumia
syntyi peräti 23. Hyökkääjän uran kokonaissaldo Kakkosessa on komeat 93 maalia. Myös joulukuussa pelatut kaksi harjoitusottelua HIFK:n paidassa jatkoivat samaa linjaa: Mustonen teki maalin molemmissa otteluissa.

– Halusin vielä lähteä kokeilemaan miten pärjään korkeammalla tasolla, kun Kakkosta on niin monta vuotta tullut pelattua. HIFK oli minulle helppo valinta, koska valmentaja ja moni pelaaja ovat tuttuja. Ja silloin kun itse olen ollut katsomassa, on HIFK:n matseissa aina ollut hyvä tunnelma! Paljon on tietysti myös uusia kavereita joukkueessa ja paljon on työtä edessä, mutta täällä on tosi hyvä fiilis ja minulla on vahva luotto tähän hommaan. Odotan että lähdemme ensi kaudella aina pelaamaan voitosta, sanoo Tuomas Mustonen.

Tuomas Mustonen
Syntynyt: 4.6.
1985
Pelipaikka: hyökkääjä
Kausi 2013: Gnistan (26 ottelua, 19 maalia)
Ykkönen: 22
ottelua, 3 maalia
Sopimus: 1 vuosi