Skip to main content

Selvät numerot Bolliksella

By 27.9.2013No Comments

IFK sai otteluun
varsinaisen salama-alun, sillä ennen seitsemännen minuutin täyttymistä tilanne
oli jo 2-0. Ensin Jonathan Karlsson murtautui vasemmalta läpi ja syötti
takaviistoon Miikka Suikille, jonka laukaus painui maalivahdin kautta maaliin. Hetkeä
myöhemmin Jukka Halme pelasi pallon rangaistusalueelle ja Karlsson ampui
lähietäisyydeltä pienestä kulmasta maalin kattoon. Tämän jälkeen tähtirintojen
liike kuitenkin loppui ja peli oli muutenkin varsin heikkotasoista. Tauolle siirryttiin
siis lukemissa 2-0.

Toisella
puoliajalla IFK oli jälleen parempi ja aktiivisempi. Yleisö sai nähdä
varttitunnin sisällä neljä maalia, joista punapaidat tekivät kolme. Ensin
Miikka Suikki vapautti Kron Rexhepin läpiajoon ja peli oli 3-0. Tämän jälkeen joukkueen
kapteeni Esa Terävä iski kahdesti. Jonathan Karlsson murtautui jälleen
vasemmalta läpi ja Terävän viimeistely – laukaus takanurkkaan – oli kliininen. ”Eskin”
toinen maali syntyi vapaapotkusta. Komea laukaus 20 metristä takanurkkaan
siirsi tähtirinnat jo viiden maalin johtoon. Lopussa kuitenkin IFK:n alakerta
hiukan nukahti ja FC POHU:n Tero Hokkanen pääsi kaventamaan tilanteeksi 5-1. Tämä
jäi myös ottelun lopputulokseksi.

HIFK – FC POHU 5-1 (2-0)

1-0 Miikka Suikki
(4.)
2-0 Jonathan Karlsson (7.)
3-0 Kron Rexhepi (65.)
4-0 Esa Terävä (69.)
5-0 Esa Terävä (77.)
5-1 Tero Hokkanen (80.)

IFK:n kokoonpano:
Atte Ranta; Miikka Kärkkäinen, Timo Priha, Eetu Koponen, Matias Hänninen; Kalle
Sotka, Jukka Halme (v, 72. Kari Kuikka); Jonathan Karlsson, Esa Terävä, Miikka
Suikki; Kron Rexhepi (77. Erkko Puranen).

Koutsin kommentit

IFK:n
päävalmentaja Jani Honkavaara:
– Huono ensimmäinen ja parempi toinen
puoliaika. Maaleja olisi voinut tehdä enemmän, mutta viisikin on ihan hyvä
lukema. Lähdemme siitä että myös viimeinen peli on voitettava. Olemme itse joka
tapauksessa hyvässä kunnossa, ja se on kaikkein tärkeintä.

Nousukarsinnan otteluparit
arvotaan lauantaina 28.9. Suomen Cupin loppuottelun tauolla eli noin kello
16:15 (TV2). MP kohtaa puolestaan FC Futuran päivää myöhemmin ja sen jälkeen
tiedetään, millaisen tuloksen IFK tarvitsee viimeisellä kierroksella lauantaina
5.10. yltääkseen nousukarsintoihin. Tähtirinnat kohtaavat viimeisessä
sarjaottelussaan Järvenpään Palloseuran vieraskentällä.