Skip to main content

Otteluennakko: Sudet – HIFK, 01.07. 2013

By 30.6.2013No Comments

IFK:n näkymät

Kesä on sujunut
punapaitojen kannalta mukavasti. Takana on seitsemän peräkkäistä voittoa ja
näiden ansiosta IFK on kivunnut jo sarjan kärkipaikalle. Viime keskiviikkona
IFK oli ajoittain pienissä vaikeuksissa KTP:ta vastaan, mutta vahvan loppurynnistyksen
ansiosta pisteet jäivät Bollikselle. Maanantain ottelu tulee vastaan melko
nopeasti joten kovinkaan paljon aikaa ei joukkueelle valmistautumiseen jää. Perjantaina
harjoiteltiin kevyesti ja sunnuntai-iltana katsotaan ketkä Kouvolaan lähtevät.

Joukkueen keskittyminen
on varmasti kohdallaan sillä kaikki ymmärtävät, että mitään helppoa peliä ei ole
edessä. Lisäksi kokoonpanoon noussee jonkin verran tuoreita voimia ja samalla
näyttämisen halua. Puolustaja Eetu Koponen ja keskikentän Jukka Halme ovat
sivussa pelikiellon takia, sillä molempien varoitustili täyttyi KTP-ottelussa. Sairastuvalla
jatkavat puolustaja Marko Koskinen, keskikentän Mikko Halme ja Kari Kuikka sekä
hyökkääjä Sami Okkonen.

Sudet kova
kotonaan

Täksi kaudeksi
Kakkoseen noussut Sudet on pysynyt uuden sarjatason vauhdissa kohtalaisen hyvin
mukana. Joukkue on kerännyt pisteitä etenkin Kouvolassa: takana on neljän
ottelun mittainen tappioton putki kotikentällä. Vieraissa Sudet on ottanut vain
yhden pisteen, mutta tämä tapahtuma on ainakin IFK:lla hyvin muistissa. Joukkueet
nimittäin päätyivät kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessaan tasapeliin
(1-1) Brahen kentällä toukokuun alussa.

Sudet on hyvin
puolustava joukkue, joka usein syttyy kun vastassa on ennakkoon kovia
vastustajia. Kotikentällään Sudet lähtee todennäköisesti itsekin aktiivisella
pelillä liikenteeseen. Tärkeitä pelaajia joukkueessa ovat mm. keskikentän
Miikka Äijö ja Antti Kauppila sekä maalivahti Mikko Mäntynen. Ryhmän nimekkäin henkilö
löytyy kuitenkin kentän laidalta, sillä päävalmentaja Janne Lindberg pelasi
uransa aikana 34 A-maaottelua ja on takavuosina luotsannut MyPa:n ja VPS:n
joukkueita Veikkausliigassa.

Kingit Kouvolassa

IFK:n
kannattajille järjestetään Stadin Kingien toimesta tänäkin vuonna bussikuljetus
tähtirintojen jokaiseen pääkaupunkiseudun ulkopuolella pelattavaan sarjaotteluun.
Viikonpäivällä tai matkan pituudella ei ole merkitystä joten tien päälle
lähdetään taas maanantaina. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan, sillä dösässä on
edelleen muutama vapaa paikka jäljellä. Kaikki tarvittava matkaan liittyvä
tieto löytyy Stadin Kingien nettisivuilta osoitteessa http://www.stadinkingit.com/uutinen_0267.htm

Kakkosen itäisen
lohkon ottelu Sudet – HIFK maanantaina heinäkuun 1. päivänä kello 18:30. Pelipaikka:
Kouvolan keskusurheilupuisto (Sumulaaksonkatu 3).