Skip to main content

Tähtirinnoille vierasvoitto

By 1.6.2013No Comments

 

Alussa terävämpi
osapuoli oli kuitenkin PK Keski-Uusimaa. Isännät hyökkäsivät vaarallisesti jo
ottelun neljännellä minuutilla ja pallo oli jo ohittanut IFK-veskari Heikki
Kärkkäisen
, mutta Timo Priha pelasti tilanteen lähes maaliviivalta. Pian tapahtuikin
jo kentän toisessa päässä ja asialla oli tähtirintojen hyökkääjä Kron Rexhepi. Kova
laukaus pienestä kulmasta upposi aivan vasemman tolpan vierestä ja näin
vierasjoukkue oli siirtynyt johtoon. IFK:lla oli lisäksi lukuisia kulmapotkuja
joista syntyi paljon vaarallisia tilanteita, mutta maaliin asti pallo ei
mennyt. Tauolle siirryttiin siis lukemissa 0-1.

Toisella puoliajalla
peli jatkui IFK:n hallinnassa. Tunnin kohdalla Jonathan Karlssonilla oli
loistotilaisuus lisätä vieraiden johtoa mutta vielä ei tärpännyt. Muutamaa minuuttia
myöhemmin Kron Rexhepi oli yksin ylhäällä neljää puolustajaa vastaan, mutta siitä
huolimatta ”Kroni” onnistui ampumaan pallon maaliin. Tämän jälkeen IFK:lla oli monta
kertaa tilaisuus varmistella voittonsa joko vastahyökkäyksistä tai
kulmapotkuista. Kotijoukkue piti kuitenkin pintansa ja pääsi vielä kaventamaan
ottelun lisäajalla Kimmo Hovin toimesta. Sen lähemmäksi isännät eivät kuitenkaan
päässeet ja lukemat 1-2 jäivät ottelun lopputulokseksi.

PK Keski-Uusimaa –
HIFK 1-2 (0-1)

0-1
Kron
Rexhepi (9.)
0-2
Kron
Rexhepi (63.)
1-2 Kimmo Hovi (90+1.)

IFK:n kokoonpano:
Heikki Kärkkäinen; Miikka Kärkkäinen, Timo Priha (v), Eetu Koponen, Matias Hänninen;
Kalle Sotka, Jukka Halme (v, 84. Jirijoonas Kanth); Jonathan Karlsson, Jonas
Britschgi, Esa Terävä (79. Miikka Suikki); Kron Rexhepi (v, 74. Erkko Puranen).

Koutsin kommentit

IFK:n
päävalmentaja Jani Honkavaara:
– Olen kokonaisuuteen tosi tyytyväinen. Alku oli
vähän hakemista, jäimme ikään kuin lähtötelineisiin, mutta sitten herättiin
siihen mitä piti tehdä. Ja sen jätkät tekivät todella hyvin! On sanottava että PK
Keski-Uusimaa on paras joukkue jonka tähän asti olemme kohdanneet, nuoria
pelaajia jotka pelaavat positiivista jalkapalloa. Olen kuitenkin tyytyväinen
siihen mihin oma pelimme on menossa. Tästä on hyvä lähteä Kotkaan.

IFK pelaa
todellakin seuraavan ottelunsa Kotkassa vain muutaman päivän kuluttua. Tähtirinnat
kohtaavat KTP:n ensi keskiviikkona eli kesäkuun 5. päivänä. IFK:n seuraava
kotiottelu on puolestaan ohjelmassa tiistaina 11. kesäkuuta, jolloin Töölön
Pallokentällä vierailee POHU.