Skip to main content

Tasapeli Brahiksella

By 10.5.2013No Comments

 

Ensimmäisellä
puoliajalla pallo oli enimmäkseen IFK:n hallussa. Sudet kuitenkin puolusti
kurinalaisesti ja vaaralliset tilanteet
jäivät melko vähiin. Puolen tunnin kohdalla Jukka Halme antoi vasemmalta
kulmapotkun ja Eetu Koponen pääsi puskemaan läheltä, mutta vieraiden maalivahti
Mikko Mäntynen torjui yrityksen. Viimeisellä minuutilla Sudet sai kulmapotkun
jonka yhteydessä vierasjoukkueen pelaaja tönäistiin boksissa nurin. Seurauksena
rangaistuspotku jonka Miikka Äijö toimitti maaliin, ja tilanne tauolla 0-1.

Toisen puoliajan
alussa Susien Antti Kauppila pääsi puskemaan kulmapotkusta vaarallisesti, mutta
IFK-veskari Jens Forsman torjui hienosti. Vähitellen peli kääntyi jälleen
punapaidoille ja etenkin Matias Hänninen oli oikealla laidalla näkyvästi
esillä. ”Masa” vastasi myös tasoitusmaalista, kun hänen läheltä lähtenyt
laukauksensa kimposi puolustuksen kautta maaliin. Vaihdosta kentälle tullut
Kalle Sotka oli heti perään lähellä viedä IFK:n johtoon, mutta Mikko Mäntynen
torjui Sotkan laukauksen ylähirren kautta yli. Punapaitojen painostus ei sen
enempää maaleja tuonut joten lukemat 1-1 jäivät voimaan myös loppuvihellyksen
soitua.

HIFK – Sudet 1-1 (0-1)

1-0 Miikka Äijö rp. (45.)
1-1 Matias Hänninen (70.)

IFK:n kokoonpano:
Jens Forsman; Janne Hosio, Riku Pyhälä, Eetu Koponen (v); Jonathan Karlsson,
Mikko Halme, Jirijoonas Kanth (54. Kalle Sotka), Matias Hänninen; Jukka Halme,
Sami Okkonen (60. Kron Rexhepi), Esa Terävä.

Kommentteja
kentältä ja kentän laidalta

Maalintekijä
Matias Hänninen:
– Osasimme kyllä odottaa että Sudet ei
kovinkaan paljon hyökkäämään lähde, ja että toisessa päässä on ”bussi”
vastassa. Olisi vain pitänyt pelata vähän nopeampaa peliä ja mennä maata pitkin
parilla syötöllä linjan taakse, käyttää vastustajien puolustajien hitautta
hyväksi. Nyt oma pelimme oli liian hidasta ja yritimme liian vaikeita asioita.
Onneksi kausi on pitkä ja alkujännitys on vähitellen saatu pois. Täytyy vain
pelata omaa peliä eli sitä mitä on harjoiteltu – ei tämä mitään rakettitiedettä
ole!

IFK:n
päävalmentaja Jani Honkavaara:
– Tulos on oikeutettu, koska hyökkäyspään
pelaamisemme oli niin huonoa. Liian moni pelaaja ei ollut omalla tasollaan
tänään. Ei pitäisi hämmentyä siitä että boksissa on liikaa tilaa vaan iskeä
pallo maaliin. Sudet oli puolustussuuntaan hyvin organisoitu joukkue; raskas
taktiikka, mutta yhden pisteen sillä tänään ansaitsi. Maanantaina odotettavissa
on samanlainen peli, joten sitä ajatellen saimme hyvää harjoitusta.

IFK pelaa
seuraavan ottelunsa jo ensi maanantaina. Kyseessä on kauden ensimmäinen
vierasottelu ja vastassa on Mikkelin Palloilijat. Tähtirintojen seuraava
kotipeli on puolestaan ohjelmassa keskiviikkona 22. toukokuuta, jolloin toivon
mukaan päästään jo Töölön Pallokentän nurmelle. IFK:n vieraaksi saapuu FC Lahti
Akatemia ja ottelu alkaa kello 18:30.