Skip to main content

Myös kausina 2010 ja 2011 HIFK:ta valmentanut Jani Honkavaara palasi itselleen tuttuun seuraan. Jo debyyttikausi punapaidoissa oli menestys, kun HIFK voitti Kakkosen A-lohkon ja nousi karsintojen jälkeen Ykköseen. Vuonna 2011 tähtirinnat sijoittuivat Ykkösessä yhdeksänneksi, mikä silloisessa 13 joukkueen sarjassa riitti sarjapaikan säilyttämiseen. Viime kaudella ”Honsu” valmensi FC Gnistania, joka sijoittui Kakkosen itäisessä lohkossa toiseksi. Honkavaara on suorittanut
jalkapallovalmentajatutkinnon (JVK) ja hän toimii myös Palloliiton aluevalmentajana, vastuullaan Uudenmaan piirin nuoret lupaukset.

Palasit HIFK:n päävalmentajaksi tammikuun alussa. Nyt harjoituskausi on takana ja tosipelit edessä. Menikö tämä vajaan 4 kuukauden ”pre-season” suunnitelmien mukaan?

– Kauden aloitus oli hankala koska sopimuksia ei ollut. Siksi joukkueen rakentaminen meni hieman myöhäiseksi, mutta toisaalta olen joukkueeseen todella tyytyväinen. Siinä on laatua ja laajuutta.

– Pre-season meni tulosten valossa ehkä liiankin hyvin, mutta toisaalta tulokset kertovat joukkueemme hyvyydestä.

Joukkue on työstänyt pitkin talvea uutta pelitapaa (3-4-3). Miten tähän ryhmitykseen päädyttiin, ja mitkä ovat sen vahvuudet?

– Oli kolme syytä: pelaajamateriaali, pelaajien pelikäsityksen kehittäminen sekä taktiikan muuntautumiskyky.

– Meillä on paljon taitavia pelaajia, joita tämä pelitapa suosii. Lisäksi pelaaja joutuu ajattelemaan kentällä, koska systeemi muuntuu tilanteesta toiseen. Haluaisin siviiliammattinikin (opettaja) puolesta uskoa että jos ajattelee kentällä, kehittyy. Toisaalta pitää osata ajatella oikeita asioita.

– Kyse on joka tapauksessa paljolti pelaajien roolituksesta, mutta tällä pelitavalla pystymme hallitsemaan peliä – hallitsemaan palloa. Lisäksi pystymme puolustamaan monipuolisemmin.



Suurin osa pelaajista on ennestään tuttuja sekä sinulle että IFK-yleisölle. Joukkueessa on kuitenkin myös muutama uusi pelaaja. Onko joku heistä yllättänyt sinut erityisen myönteisesti?

– Tosiaan, tunnen suurimman osan entuudestaan, mutta monia en ole valmentanut aiemmin. Puolustajista Marko Koskinen yllätti minut talvikauden hyvillä otteillaan, ja hänen kohdallaan harmittaa todella paljon, että polvivamma estää pelaamisen ainakin alkukaudella.

– Laitureista Jonathan Karlsson on yllättänyt minut monipuolisuudellaan. Hän on hyvä 1v1-tilanteissa ja osaa myös syöttää hyvin. Hyökkääjistä tiesin toki entuudestaan Esa Terävän taitavaksi ja hyväksi syöttelijäksi, mutta yllätti se kuitenkin että noinkin hyvä pelaaja haluaa tulla meille pelaamaan.

– Ylipäätään kaikki pelaajat ovat yllättäneet minut avoimuudellaan uutta pelitapaamme kohtaan. He ovat olleet valmiita haastamaan itsensä vaikka jokainen pelaaja, mukaan lukien maalivahti, joutuu pelaamaan eri tavalla kuin aiemmin.

HIFK pelaa tällä kaudella 14 kotiottelua, joista 12 arkipäivinä. Myös suuri osa vierasotteluista pelataan arkisin. Mikä on mielipiteesi tästä, ja miten se vaikuttaa joukkueen valmistautumiseen otteluihin?

– Vaikeaahan valmistautuminen on, kun melkein kaikki käyvät töissä. Tämä on kaiketi palkkio siitä, että on hoidettu turvallisuusasiat esimerkillisesti?

Takana on pettymysten kausi, jonka päätteeksi HIFK putosi Kakkoseen. Onko tämä näkynyt käytännön tasolla jollakin tavalla?

– Mielestäni ei ole näkynyt ainakaan motivaation puutteena, ja tästä on annettava joukkueelle iso kiitos. Pelaajilla on tässä ollut hyvä henki. Ei ole turhista valitettu, vaikka aihetta kenties olisi ollut. Myös taustaryhmän kanssa on ollut hyvä tekemisen meininki, eikä ole keskitytty epäolennaiseen.

– Putoamisen jälkeen on aina itsetutkiskelun paikka ja edellisen kauden virheet kannattaa käydä läpi. Itse olen sitä mieltä, että resurssien puolesta Kakkonen on meille tänä vuonna oikea paikka. Ykköseen on turha lähteä selviytymään kaudesta toiseen.

– On pakko kuitenkin sanoa että arvostan seuroja, jotka putoamisen jälkeen nostavat profiiliaan entisestään. Esimerkiksi FC Lahti putosi liigasta pari vuotta sitten, mutta sen jälkeen seuralla on mennyt upeasti. On turha jäädä surkuttelemaan kohtaloaan!



Viime vuosina HIFK on lähtenyt sarjapeleihin yleensä kysymysmerkkinä tai suorastaan putoajaehdokkaana. Tällä kaudella ennakkoasetelma lienee hiukan erilainen. Tuntuuko tilanne jossain määrin jopa oudolta?

– Tuntuuhan se oudolta, mutta kyllä HIFK on aina sytyttänyt vastustajat. Siksi emme tälläkään kaudella aliarvioi ketään, vaan teemme kotiläksymme huolellisesti.

Talven harjoitusotteluissa käväisi useampikin HIFK/2:n pelaaja, ja Amir Raqi nousi edustusjoukkueen sopimuspelaajaksi. Minkälaista yhteistyötä edustusjoukkue ja HIFK/2 tekevät tällä kaudella?

– Meidän pelaajamme auttavat HIFK/2:sta pääsemään tavoitteeseensa eli nousemaan Kolmoseen. Toivottavasti saamme myös heiltä apuja.

Mitkä joukkueet ovat kovimmat vastustajat Kakkosen itäisessä lohkossa?

– KTP ja Atlantis.

Bollis vai Braku?

– Molemmat. Suomen olosuhteissa kauden voi huoletta aloittaa keinonurmella. On hienoa päästä pelaamaan myös luonnonnurmella.

Mitkä ovat HIFK:n edustusjoukkueen kilpailulliset ja pelilliset tavoitteet kaudella 2013?

– Tavoitteena on olla kärkipäässä. Pelillinen tavoite on pelata monipuolista hyökkäys- ja puolustuspeliä sekä voittaa omalla pelitavallamme!

Kakkosen itäinen lohko, sarja-avaus: HIFK – MP lauantaina 20. huhtikuuta kello 16:00 Brahen kentällä (Helsinginkatu 23).