Skip to main content

Tappio sarja-avauksessa

By 20.4.2013No Comments

 

IFK sai otteluun
hyvän alun ja punapaidat jaksoivat rakennella hyökkäyksiä maltilla. Pari kertaa
johto-osuma olikin lähellä, mutta Antti Kuismala MP:n maalilla piti pintansa. Hän
onnistui torjumaan mm. Kalle Sotkan ja Jonathan Karlssonin vaaralliset
laukaukset. Vierasjoukkue oli saanut aikaiseksi lähinnä erikoistilanteita, kunnes
hieman ennen taukoa tapahtui: Dimitri Klimov keskitti ja Joona Mäenpää puski
MP:n johtoon. Tauolle siirryttiin näin ollen numeroissa 0-1.

Hyökkääjä Erkko Puranen vaihdettiin kentälle toisella puoliajalla.

Maalinteko jatkui
toisen puoliajan alussa. Ensin Mika Roivas löysi syötöllään Joona Mäenpään,
joka viimeisteli toisen osumansa tarkalla laukauksella alanurkkaan. IFK kavensi
kuitenkin varsin nopeasti. Kalle Sotkan keskitys vasemmalta laidalta tavoitti
Matias Hännisen, joka MP-puolustuksen estelyistä huolimatta runnoi pallon
maaliin. Tämän jälkeen tähtirinnoilla oli vielä runsaasti yli puoli tuntia
aikaa tasoitukseen, mutta takaa-ajo jäi tuloksettomaksi.

Mahdollisuuksia maalintekoon
kyllä oli. Kavennuksesta vastannut Masa Hänninen oli lähellä myös tasoittaa,
mutta Antti Kuismala esitti jälleen hyvän torjunnan. Myöhemmin Jonathan Karlssonille
avautui Esa Terävän syötöstä tilanne – laukaus meni kuitenkin yli. MP hyökkäsi
harvakseltaan mutta vaarallisesti, ja IFK:n maalissa Heikki Kärkkäinen sai
puolestaan venyä estääkseen Joona Mäenpään hattutempun syntymisen.

IFK jatkoi
takaa-ajoa läpi viiden minuutin mittaisen lisäajan Stadin Kingien kannustaessa tähtirintoja
raivokkaasti, kuten läpi ottelun. MP kuitenkin kesti ja lukemat 1-2 jäivät
ottelun lopputulokseksi. Kotijoukkueen lohduksi jäi Kakkosen tasolle hyvä yleisömäärä
(643). IFK kiittää, IFK tackar! Mainittava on myös upea tifo, jonka Kingit esittelivät
ennen ottelun alkua joukkueiden marssiessa kentälle.

HIFK – MP 1-2 (0-1)

0-1
Joona
Mäenpää (40.)
0-2
Joona
Mäenpää (52.)
1-2 Matias Hänninen (56.)

IFK:n kokoonpano:
Heikki Kärkkäinen; Timo Priha, Riku Pyhälä, Mikko Halme; Jonathan Karlsson,
Jukka Halme, Kalle Sotka, Matias Hänninen (89. Miikka Suikki); Jonas Britschgi
(60. Erkko Puranen), Sami Okkonen (86. Kron Rexhepi), Esa Terävä.

Kommentteja kentältä
ja kentän laidalta

Oikeana
puolustajana tänään uurastanut Mikko Halme:
– Pyöritettiin palloa, mutta se viimeinen
terävyys puuttui. MP puolestaan osasi oman juttunsa ja ansaitsi omalla
tekemisellään pisteet tänään. Meidän täytyy nyt parantaa tästä. Oma pelipaikka
oli meikäläiselle vähän outo ja tuli vieläpä melko lyhyellä varoitusajalla. Mutta
siellä tietenkin pelaan mihin valmennus käskee ja parhaani aina teen.

IFK:n
päävalmentaja Jani Honkavaara:
– Tiesimme kyllä miten MP pelaa mutta olimme
vähän kesyjä tietyissä tilanteissa emmekä itse aina pysyneet
pelisuunnitelmassa. Alussa maltettiin pelata ja luotiin tilanteita, sitten
jostain syystä alettiin kiskoa pitkiä palloja. Kenttä venyi ja omaan päähän
avautui silloin pahoja tilanteita. Ajoittain hyvää peliä mutta häviö harmittaa.
Vapun jälkeen pelataan neljä ottelua tiiviillä aikataululla ja silloin on
mahdollisuus korjata tämä tilanne.

Jalkapallokausi on
nyt joka tapauksessa avattu ja IFK pelaa myös seuraavan ottelunsa kotikentällä.
Siihen on kuitenkin lähes kaksi viikkoa aikaa, joten joukkue ehtii vielä hyvin
käydä läpi tämän päivän tapahtumia. Atlantis FC saapuu tähtirintojen vieraaksi
välittömästi vapun jälkeen eli torstaina toukokuun 2. päivänä. Brahen kentällä
pelattava ottelu alkaa kello 18:30.

Kuvat: Aino
Kolehmainen