Skip to main content

Avausottelun alla: Sami Okkonen

By 19.4.2013No Comments

 

Toukokuussa on
kulunut viisi vuotta siitä kun Sami Okkonen ensimmäistä kertaa nähtiin HIFK:n
tähtipaidassa. Tämä tapahtui vierasottelussa Hyvinkäällä. Sen jälkeen Okkonen
on kuitenkin tullut yleisölle tutuksi eikä vähiten siksi, että hän on
jokaisella IFK-kaudellaan ollut joukkueen paras maalintekijä. Vastustajien maaliverkot
saivat kyytiä myös juuri päättyneellä harjoituskaudella, vaikka ”Sam The Man”
joutuikin jättämään muutaman ottelun väliin.

Ensimmäinen
sarjaottelu on edessä lauantaina. Millaiset ovat fiilikset?

– Todella hyvät,
joukkueessa on tällä hetkellä hyvä virinä päällä. Kaikki odottavat että kausi
jo alkaisi!

Millaista peliä
odotat lauantailta?

– Uskon että
molemmat joukkueet tulevat peliin kovalla latauksella; kyseessähän on ensimmäinen
sarjaottelu, jota on odotettu monta kuukautta. MP on ennakkoarvioiden mukaan
yksi sarjan kärkijoukkueista. Kova ja tasainen vääntö on siis varmasti edessä.

Mikä on paras
MP:hen tai Mikkeliin liittyvä muistosi?

– Varmaan se kauden
2008 peli Bolliksella, jonka voitimme 4-1 (Sami Okkonen teki itse kaksi maalia
kyseisessä ottelussa). Ja Mikkelistä tulee toki mieleen lapsuuden
Visulahti-reissut, jotka olivat aivan mainioita!



Takana on kaksi
kautta Ykkösessä IFK:n paidassa. Mitä jäi henkilökohtaisesti käteen näistä
kahdesta vuodesta?

– Noin 50 ottelun
verran kokemusta, joka varmasti on vienyt minua pelaajana eteenpäin. Ensimmäinen
kausi (2011) oli vielä totuttelua enkä silloin ollut niin hyvässä fyysisessä
kunnossa. Viime vuonna olin itse paremmassa kunnossa kuin aiemmin ja oma kauteni
oli kohtalainen, vaikka sitten lopulta putosimme. Oli kivaa päästä pelaamaan kovia
pelejä kahden vuoden ajan. Siinä mielessä harmi että joudumme nyt ottamaan
vauhtia alempaa.

Teit itse 9
maalia Ykkösessä viime kaudella. Tuliko kyselyjä muualle talven aikana?

– Joku tarjous ylemmältä
sarjatasolta kyllä tuli. Saatiin kuitenkin tosi hyvä ryhmä jäämään IFK:hon, ja
halusimme kundien kanssa kimpassa rakentaa seuralle uutta nousua. Siksi en
muita vaihtoehtoja paljoakaan edes miettinyt!

Vanha
pelikaverisi Esa Terävä liittyi täksi kaudeksi IFK:hon. Oliko sinulla
sattumoisin siirron kanssa mitään tekemistä?

– Kyllähän tässä Esaa
on jo jokunen vuosi yritetty suostutella IFK:hon. Ilmeisesti aika oli nyt kypsä
ja tähdet oikeassa asennossa! Oli kova juttu joukkueelle että ”Eski” saatiin tänne.

Kuinka
harjoituskautesi sujui?

– Takana on varsin
hyvä harjoituskausi, mitään isompia ongelmia ei ole ollut. Muutama pikkukolhu
osui juuri harjoitusmatseihin mikä vähän harmittaa, koska olisin mielelläni
pelannut muutaman ottelun enemmän. Mutta jäipähän vastaavasti enemmän nälkää
sarjakaudelle.



IFK on talven aikana
ajanut sisään uutta pelitapaa (3-4-3). Mitä pidät tästä systeemistä
hyökkääjänä?

– Itselleni uusi
pelitapa on mieluisa, sillä se perustuu pallon ja otteluiden hallintaan. Viimeisen
parin kauden aikanahan olemme lähteneet pelaamaan melko puolustusvoittoisesti. Nyt
meillä kuitenkin oli sopivia pelaajia oikeille pelipaikoille, joten systeemin
pitäisi sopia tälle joukkueelle.

Onko ex-kapteeni
Petri Heinäsen jättämää aukkoa pukukopissa pystytty paikkaamaan?

– ”Faija” on ollut
IFK:lle tärkeä henkilö ja hän jätti isot saappaat täytettäväksi. Meillä on
kuitenkin paljon hyviä pukukoppikapteeneita ja muutenkin loistavia persoonia
joukkueessa. Joten tyhjiö kyllä täytetään, tarvittaessa useamman miehen voimin!

Millaiset ovat
odotuksesi jalkapallokaudesta 2013?

– Tavoitteena on
lohkovoitto ja sitä kautta nousukarsintoihin ja toivottavasti takaisin
Ykköseen. Helppoa siitä ei missään tapauksessa tule. Jos pää ei ole mukana
pelissä niin kenelle tahansa voidaan hävitä, se on kyllä nähty. Ilmaisia pisteitä
ei ole tulossa. Kaudella 2010 lähdimme sarjaan altavastaajana eikä meiltä
odotettu mitään. Siinä mielessä tilanne taitaa tänä vuonna olla vähän erilainen.

Vapaaehtoiset
viimeiset sanat, jos haluat lähettää terveisiä tai muuten vaan sanoa jotakin?

– Toivottavasti katsomossa
on lauantaina kunnon meininki. Me lupaamme puolestamme antaa kentällä kaikkemme
IFK-tähden eteen!

Kakkosen itäinen lohko,
sarja-avaus: HIFK – MP lauantaina 20. huhtikuuta kello 16:00 Brahen kentällä
(Helsinginkatu 23).