Skip to main content

HIFK putosi Suomen Cupista

By 28.3.2013No Comments

 

Talissa käyty
ottelu oli vauhdikas joskaan ei aina korkeatasoinen, ja etenkin IFK:n pelissä
oli paljon toivomisen varaa. Ottelu oli punapaitojen kannalta monella tavalla
viime lauantain heikon Grani-pelin toisinto. Suuri määrä virheitä aiheutti
epävarmuutta ja tarjosi maalintekopaikkoja vastustajalle. IFK siirtyi johtoon
varttitunnin kohdalla, kun Kalle Sotka keskitti ja Matias Hänninen viimeisteli
etukulmalta. Klubi 04 tasoitti kuitenkin melko pian. Mikko Viitikon pitkä
syöttö yllätti IFK:n puolustuksen ja Hedi Khayat pääsi vapaasti tekemään numeroiksi
1-1. Tässä tilanteessa siirryttiin myös tauolle.

Toisella puoliajalla
IFK siirtyi neljän miehen puolustuslinjaan. Tämä selkeytti omaa peliä jonkin
verran mutta syöttöjen laatu pysyi edelleen heikkona, mikä söi terää myös
hyökkäyksestä. Ottelu näytti joka tapauksessa menevän jatkoajalle kunnes Klubi
04 iski muutama minuutti ennen loppua. Tilanne lähti käyntiin tähtirintojen
omasta harhasyötöstä, minkä ansiosta Lassi Puro pääsi murtautumaan vasemmalta
puolelta laukaisupaikkaan. Seuraavaksi pallo löytyi maalista, ja lukemat 1-2
jäivät myös ottelun lopputulokseksi.

HIFK – Klubi 04 1-2 (1-1)

1-0
Matias
Hänninen (15.)
1-1
Hedi
Khayat (21.)
1-2
Lassi
Puro (87.)

IFK:n kokoonpano:
Jens Forsman; Miikka Kärkkäinen (46. Riku Pyhälä), Eetu Koponen, Amir Raqi (89.
Kron Rexhepi); Janne Hosio, Mikko Halme (v), Kalle Sotka (v, 75. Jirijoonas Kanth),
Matias Hänninen; Esa Terävä, Sami Okkonen, Jonas Britschgi.

Koutsin kommentit

IFK:n
päävalmentaja Jani Honkavaara:
– Olimme niin huonoja ettei sellaisella
esityksellä voi voittaa. Tulostakin enemmän harmittaa se että olemme niin
hemmetin kaukana omasta tasostamme. Joukkue on kuitenkin sen verran kokenut,
ettei taso saisi heilahtaa näin paljon. Klubi 04 oli meitä parempi ja ansaitsi
voittonsa.

Vuoden 2013 Suomen
Cup on siis päättynyt myös IFK:n edustusjoukkueen osalta. Sarjakauden alkuun on
muutama viikko aikaa, joten tavoitteena on pelata vielä 1-2 harjoitusottelua
ennen kun kamppailu pisteistä aloitetaan. Tähtirinnat pelaavat seuraavan virallisen
ottelunsa lauantaina 20. huhtikuuta, jolloin Kakkosen itäinen lohko käynnistyy.
IFK:n vieraaksi saapuu tuona päivänä Mikkelin Palloilijat.