Skip to main content

Helmikuun haastattelussa Timo Priha

By 25.2.2013No Comments

 

Timo Priha on PPJ
Eiran kasvatti, joka siirtyi B-juniorina PK-35:n riveihin nousten pian myös seuran
edustusjoukkueeseen. Priha kantoi punamustaa paitaa koko viime vuosikymmenen, lukuun
ottamatta kauden 2008 kestänyttä vierailua Hämeenlinnaan. Timo Priha on
pelannut Ykkösessä yhteensä 129 ottelua kahdeksan peräkkäisen kauden aikana. Nyt
sarjataso kuitenkin vaihtuu, sillä kokenut puolustaja nähdään muiden
HIFK-pelaajien tapaan Kakkosen itäisessä lohkossa kaudella 2013.

HIFK on pelannut
talvikauden kolmen miehen puolustuslinjalla. Mitä mieltä olet tästä, ja miten
tämä sopii omalle pelityylillesi?

– Systeemi vaatii vielä opiskelua, mutta
aikaahan tässä riittää. Taktiikassa on varmasti otettu huomioon millaisia
pelaajatyyppejä joukkueessa on ja uskon sen sopivan meille hyvin. Emme tosin
ole joutuneet vielä kunnolliseen testiin sen suhteen. Olen itse muutenkin
ajautunut keskemmälle pelaamaan, joten viihdyn linjassa hyvin.

Tähtirintoihin on
tullut muutama uusi pelaaja. Millainen on nykyinen joukkue verrattuna viime
kauden miehistöön?

– Joukkueen runko on pysynyt loppujen lopuksi
aika hyvin kasassa ja muutama uusistakin on pelannut HIFK:ssa aiemmin.
Luontaista vaihtuvuutta toki on, mutta en näe mitään dramaattista eroa.
Pelintekovoimaa on tullut selvästi lisää, joten hyökkääjänä olisin aika
mielissäni!

Olet pelannut
Kakkosessa viimeksi kaudella 2004, jolloin olit nostamassa PK-35:ttä Ykköseen.
Onko sinulla käsitystä sarjan nykyisestä tasosta?

– Eiköhän se tässä pikku hiljaa hahmotu.
Talvella aika moni joukkue on vielä rakennusvaiheessa, joten treenipeleistä ei
kannata tehdä vielä isompia johtopäätöksiä. Siitä olen kuitenkin melko varma,
että taso on kovempi kuin silloin joskus.

Sarjan alkuun on
aikaa vielä pari kuukautta. Mitä joukkueita pidät tässä vaiheessa ennakkoon
Kakkosen itäisen lohkon kovimpina?

– Meitä. Lisäksi idän joukkueet KTP ja MP
vaikuttavat vahvoilta. Mutta aina joku yllättää, kuten JäPS viime kaudella.

HIFK on
siirtymässä takaisin Töölön Pallokentälle. Mitä pidät tästä? Ja millainen pelialusta
Brahen kentän tekonurmi on nykyisin?

– Kenttäolosuhteiden kannalta muutos on
positiivinen, kun pääsemme nurmelle. Harmi että ympäröivien olosuhteiden
kannalta Brakua ei haluttu kehittää, sillä mielestäni siellä on enemmän
potentiaalia kuin Bolliksessa. Jos pääsemme ylöspäin, niin näitä kenttäjuttuja
joudutaan varmaan taas miettimään uusiksi. Brakun tekonurmi on sellaista
keskitasoa, se vaikuttaa kuluvan aika nopeasti ympärivuotisessa käytössä.

Millaisen arvosanan
annat itsellesi kaudesta 2012?

– En kehtaisi putoamisen jälkeen antaa seiskaa
enempää. Pakollinen maalikin jäi tekemättä. Sain kuitenkin suhteellisen ehjän
kauden alle pitkästä aikaa, mikä oli hyvä asia.

Millä tavalla
juhlistit Chelsean voittoa viime kauden Mestarien liigassa?

– Meillä oli seuraavana päivänä peli
Joensuussa ja lähtö joskus superaikaisin. Ei siinä paljon mehusteltu. Paikan
päällä oli varmasti paljon kovemmat bileet!

Odotuksesi
kaudesta 2013?

– Odotan, että otamme viime kauden pettymykset
takaisin korkojen kera.

Vapaaehtoinen
osio, mikäli haluat jotakin ottaa esille?

– Koska treenitalvi on niin pitkä ja raskas,
toivoisin että Kari Kuikka voisi sopimuksen kunniaksi tuoda työpaikaltaan (Fazer,
toim. huom.) treeneihin merkkareita ja ufo-karkkeja!

Kuvat: Henrik Alfthan