Skip to main content

Kolme uutta pelaajasopimusta

By 17.2.2013No Comments

 

Pohjoisesta askel
kerrallaan etelään siirtynyt Janne Hosio, 27, on käyttökelpoinen pelaaja sekä
puolustuksessa että keskikentällä. HIFK:ssa hänen pelipaikkansa löytynee ensisijaisesti
keskikentän laidalta. Hosio on lähtöisin Kemistä ja hänen aikaisempia seurojaan
ovat PS Kemi Kingsin lisäksi KPV (2010 – 11) sekä SJK (2012). Hosio on uransa
aikana pelannut Ykkösessä 98 ottelua ja onnistunut maalinteossa kertaalleen.

– Muutin hiljattain töiden perässä Helsinkiin.
Otin yhteyttä päävalmentaja Jani Honkavaaraan ja kyselin onko mahdollista tulla
treeneihin kokeilemaan. Yksi syy seuravalintaani on HIFK:n fanit, toinen syy taas
kovatasoinen joukkue. Mitään muuta tavoitetta ei ole kuin nousu Ykköseen! Itse pyrin
pelaamaan mahdollisimman hyvän kauden ja auttamaan joukkuetta parhaani mukaan,
kertoo Janne Hosio.

 

Hyökkääjä Kron
Rexhepi
, 20, on kuulunut tähtirintojen harjoitusrinkiin marraskuusta lähtien. Hän
on edustanut FC Viikinkejä lähes koko uransa ajan ja pelannut muutaman ottelun
myös seuran edustusjoukkueessa Ykkösessä. Viime kaudella Rexhepi pelasi
Kiffenin riveissä Kakkosen itäisessä lohkossa. ”Kroni” ei ole perheensä ainoa
jalkapalloilija, sillä kaksoisveli Lum Rexhepi pelaa Veikkausliigan FC
Hongassa.

– Halusin päästä voittavaan joukkueeseen ja päädyin
”Fisun” (Fisnik Gerxhaliu, junioriaikojen joukkuetoveri Viikingeistä) kautta
HIFK:n avoimiin harjoituksiin. Nousu on tällä kaudella ainoa tavoite, sitä
meidän fanit ja kaikki muutkin odottavat. Omalta osaltani pyrin pelaamaan hyvän
ja ehjän kauden. Tavoitteena on vähän hengittää Sami Okkosen niskaan ja tehdä
siinä sivussa pari maalia, suunnittelee Kron Rexhepi.

 

Puolustaja Marko
Koskinen
, 21, jatkaa uraansa HIFK:n punaisessa paidassa. Viime kaudella
Koskinen pelasi tähtirinnoissa 11 ottelua ja onnistui maalinteossa kerran. Loppukaudeksi
”Make” siirtyi Kiffenin riveihin lainasopimuksella. Koskinen on pelannut Ykkösessä
yhteensä 31 ottelua ja tehnyt kolme maalia.

Janne Hosion,
Kron Rexhepin ja Marko Koskisen sopimukset kattavat kauden 2013. HIFK:n
sopimuspelaajien lukumäärä on nyt 19.