Skip to main content

Otteluennakko: FC Viikingit – HIFK, 30.09. 2012

By 29.9.2012No Comments

 

IFK:n näkymät

 

Viimeisimmän maaottelutauon
jälkeen IFK on päässyt hyvään vireeseen, mistä osoituksena voitot sarjan
kärkikaksikosta. Raskaasta kaudesta huolimatta punapaitojen leirissä ei missään
vaiheessa ole vaivuttu synkkyyteen ja syksyn edetessä joukkueen otteet ovat
jatkuvasti parantuneet. Oma pelitapa on löytynyt ja pelaajat nauttivat pelaamisesta.
IFK menee loppuun asti täysillä, oli tilanne sarjassa millainen tahansa.

 

Viime lauantaina
tähtirinnat kohtasivat PK-35 Vantaan ja nytkin on jälleen paikalliskamppailu
edessä. IFK vieraili Vuosaaressa jo kesäkuun alussa, jolloin kotijoukkue otti
voiton maalein 2-1. Heinäkuun lopulla IFK ja FC Viikingit puolestaan päätyivät
Brahen kentällä tasapeliin lukemin 1-1. Tasaisissa merkeissä on siis edetty ja
saman linjan voinee odottaa jatkuvan myös tulevana sunnuntaina.

Huikkaa ottamassa Miikka Kärkkäinen (vas.) sekä Matias Hänninen. (Kuva: Aapo Haavisto)

Syksyn aikana
liikenne IFK:n sairastuvalla on jälleen vilkastunut. Sivussa ovat ainakin
maalivahti Atte Ranta, puolustajat Riku Pyhälä ja Markus Tanner sekä hyökkääjä
Zakaria Kibona. Epävarmoja tapauksia ovat keskikentän Miikka Suikki ja hyökkääjä
Sami Okkonen, jotka loukkaantuivat edellisessä ottelussa. Puolustaja Timo Priha,
keskikentän Mergim Kastrati sekä hyökkääjä Daniel Antman saattavat olla Vuosaaressa
mukana, mutta tähtirintojen aloituskokoonpanossa heitä tuskin nähdään.

 

FC Viikingit
tavoittelee kakkossijaa

 

Ykkösessä lähes
koko 2000-luvun pelannut FC Viikingit on kuulunut sarjan kärkijoukkueisiin
käytännössä joka vuosi. Ja näin on käynyt myös tällä kaudella. Vuosaarelaiset
ovat sarjassa neljäntenä ja kilpailevat vielä PK-35 Vantaan ja SJK:n kanssa
kakkossijasta. Viikinkien otteet ovat tämän kesän aikana olleet hiukan
epätasaisia, mutta kauden viimeinen kotiottelu innostaa joukkueen varmasti
näyttämään parasta osaamistaan.

 

Vahvuuksia löytyy
tässä tapauksessa etenkin hyökkäävistä rooleista, joihin Viikingeillä on
tarjota kolme erityisen pätevää pelaajaa: Eero Peltonen, Joni Korhonen sekä
Ykkösen viime kauden maalikuningas Ville Salmikivi. Puolustusta johtaa
joukkueen kapteeni Jukka Hirvonen. Maininnan ansaitsevat lisäksi Miguel Delgado
ja Carlos Gonzalez, jotka usein ovat onnistuneet IFK-otteluissa erityisen
hyvin. Pitkän pelaajauran tehnyt Ilkka Jäntti toimii toista kautta Viikinkien
päävalmentajana.

 

Vuosaareen sunnuntaina

 

FC Viikingit isännöi
sunnuntai-iltapäivän ottelua tavanomaiseen tapaan Vuosaaren urheilukentällä, joka
myös tunnetaan Heteniityn kenttänä. Kyseinen areena sijaitsee noin kilometrin
päässä Vuosaaren metroasemasta. Lähemmäksi kenttää pääsee esimerkiksi
metroasemalta lähtevillä busseilla 78 ja 90. Viikingit ilmoittaa
nettisivuillaan pääsylipun hinnaksi 12 euroa (aikuiset), muut 7€/4€. Syyskuu on
ollut harvinaisen sateinen joten poutainen sunnuntaipäivä merkitsisi mukavaa
vaihtelua.

 

Ykkösen ottelu FC
Viikingit – HIFK sunnuntaina 30. syyskuuta kello 15:00. Pelipaikkana Vuosaaren
urheilukenttä (Heteniityntie 2).