Skip to main content

Tappio Hämeenlinnassa

By 30.8.2012No Comments

 

Ensimmäinen puoliaika
oli varsin tapahtumaköyhä. Ottelun tärkeys näkyi molempien joukkueiden otteissa,
ja IFK:n pallollinen peli oli melko väkinäistä. Toisaalta FC Hämeenlinna
puolusti hyvin eikä juurikaan antanut vastustajalleen tilaa ratkaisuihin. Lähimpänä
maalintekoa oli IFK:n Matias Hänninen, jonka sijoitus osui tolppaan. Tauolle siirryttiin
kuitenkin maalittomissa tasalukemissa.

 

IFK hallitsi
toista puoliaikaa, mutta viimeisellä hyökkäyskolmanneksella ei onnistumisia
tullut. Myöskään erikoistilanteet eivät tuoneet tulosta. Lisäajalla tähtirinnat
saivat kulmapotkun ja panivat kaiken peliin. FC Hämeenlinnan maalille nousivat
kaikki, myös IFK-veskari Mika Johansson. Isännät kuitenkin selvittivät
tilanteen ja toimittivat pallon Aapo Lappalaiselle, jolla oli helppo työ
kuljettaa pallo tyhjään maaliin. Samoilla hetkillä IFK:n Mikko Halme ajettiin
kentältä toisen varoituksensa saattelemana. Lukemat 1-0 ja tämä jäi myös
ottelun lopputulokseksi.

 

FC Hämeenlinna –
HIFK 1-0 (0-0)

1-0 Aapo Lappalainen (90+3.)

 

IFK:n kokoonpano:
Mika Johansson; Anssi Tamminen (v), Ville Rannikko, Timo Priha, Matias Hänninen
(v); Daniel Antman (87. Sami Okkonen), Mikko Halme (v+v=ua. 90+4.), Jukka
Halme, Valte Vuorela (74. Kyle Luetkehans); Jonas Britschgi, Matti Saari (46. Zakaria
Kibona).

 

Koutsin kommentit

 

IFK:n
päävalmentaja Juha Moilanen:
– Joukkueelle täysi tunnustus tekemisestään. Otan
vastuun riskistä, jonka seurauksena ottelun loppuhetkillä kävi miten kävi. Ilman
sitä joukkue olisi pelannut toisen peräkkäisen nollapelin. Tilanne on kuitenkin
se että tasapeleillä emme sarjassa säily, joten voittoa on haettava hinnalla
millä hyvänsä. Oikein tai väärin, mutta turha varovaisuus ei IFK:lle kuitenkaan
sovi.

 

Tämän viikon
aikana Ykkösessä ehditään pelata vielä toinen ottelukierros. IFK saa vieraita
Joensuusta, kun JIPPO saapuu Brahen kentälle lauantaina syyskuun 1. päivänä. Ottelu
alkaa kello 17:00.