Skip to main content

Otteluennakko: FC Hämeenlinna – HIFK, 29.08. 2012

By 28.8.2012No Comments

 

IFK:n näkymät

 

Pitkä odotus
päättyi vihdoin viime torstaina, kun IFK lopultakin otti kauden ensimmäisen
voittonsa kotikentällään. Samalla katkesi tähtirintojen kymmenen ottelun
mittainen voitoton putki. Vaikka pistetili on karttunut nihkeästi, pelillisesti
IFK on mennyt viime viikkoina selvästi parempaan suuntaan. Puolustus on
tiivistynyt ja pallollinen peli parantunut, minkä lisäksi maalivahti Mika
Johansson
on huippuvireessä. Ja kauan kaivattu kotivoitto tekee epäilemättä
hyvää joukkueen itseluottamukselle.

 

Tähtirinnat pitivät
viikonlopun vapaata ja koska ohjelmassa on kaksi ottelua, harjoitukset ovat
tällä viikolla lyhyitä ja teräviä. Keskiviikkona IFK ja FC Hämeenlinna
kohtaavat kolmannen kerran tällä kaudella. Aiemmat ottelut ovat päättyneet
vierasvoittoihin; toukokuussa Hämeenlinnassa lukemat olivat 1-3, Brahen
kentällä heinäkuussa puolestaan 0-2. Kova kamppailu pisteistä on tälläkin kertaa
edessä. Onnistuneen joukkuepuolustamisen eteen on aina tehtävä paljon työtä, ja
edellisen ottelun voiton tuoma itseluottamus näkyy toivon mukaan myös IFK:n
pallollisessa pelissä.

Keskikentän Matias Hänninen vastasi IFK:n voittomaalista viime torstaina. (Kuva: Patrik Sjögren)

Tällä hetkellä
tähtirintojen terveystilanne näyttää suhteellisen hyvältä. Varmuudella poissa
ovat ainoastaan maalivahti Atte Ranta, puolustaja Miikka Kärkkäinen sekä
keskikentän Mergim Kastrati. Sen sijaan puolustaja Marko Koskinen ja hyökkääjä
Zakaria Kibona alkavat vähitellen olla taas pelikunnossa. Viime viikolla kuumeessa
ollut hyökkääjä Sami Okkonen on jälleen käytettävissä, kuten myös pelikieltonsa
kärsineet Daniel Antman ja Jukka Halme.

 

FC Hämeenlinna
taistelee sarjapaikastaan

 

Hämeen pääkaupungissa
on nähty Ykkösen jalkapalloa pitkään sillä FC Hämeenlinna on pelannut sarjassa
yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2005 lähtien. Tämä kausi on kuitenkin ollut
valkopaidoille vaikea. Juhannuksen jälkeen hämäläiset tosin pelasivat seitsemän
peräkkäistä tappiotonta ottelua, mutta viimeiset kolme ottelua ovat olleet
joukkueelle jälleen tappiollisia. Niinpä FC Hämeenlinna on sarjassa tällä
hetkellä yhdeksäntenä, yhden pisteen IFK:ta edellä. Kuriositeettina mainittakoon
että molemmat ovat ottaneet tämän kauden ainoan kotivoittonsa AC Oulua vastaan.

 

Kaikesta huolimatta
FC Hämeenlinnalla on jalkeilla aivan kohtalaisen tasoinen Ykkösen joukkue. Valkopaitojen
luottopelaajiin kuuluvat mm. maalivahti Ville Kalervo, vahva toppari Ozeias
Graciano
sekä keskikentän taituri Luis Vanderlei. Päävalmentajana toimii Jussi
Lempinen
, jolle kuluva kausi on FC Hämeenlinnan luotsina toinen. Viime vuonna tuloksena
oli sarjan seitsemäs sija.

 

Kingit Hämeenlinnassa

 

IFK:n
kannattajille järjestetään Stadin Kingien toimesta tänäkin vuonna bussikuljetus
tähtirintojen jokaiseen pääkaupunkiseudun ulkopuolella pelattavaan
sarjaotteluun. Viikonpäivällä tai matkan pituudella ei ole merkitystä joten
tien päälle lähdetään taas keskiviikkona! Dösä on käytännössä loppuunmyyty
mutta viime hetken peruutuspaikkoja voi vielä tiedustella. Kaikki tarvittava
matkaan liittyvä tieto löytyy Stadin Kingien nettisivuilta osoitteessa http://www.stadinkingit.com/uutinen_0259.htm

 

Ykkösen ottelu FC
Hämeenlinna – HIFK keskiviikkona 29. elokuuta kello 18:30. Pelipaikka:
Kaurialan kenttä (Brahenkatu 4), Hämeenlinna.