Skip to main content

Niukka tappio Seinäjoella

By 18.8.2012No Comments

 

Ottelun ainoa
maali nähtiin jo varttitunnin jälkeen. IFK:n puolustus ei onnistunut purkamaan
laidalta tullutta keskitystä kunnolla, ja kotijoukkueen Patrik Lomski pääsi
ampumaan rangaistusalueen kulmasta takanurkkaan. Tähtirintojen tasoitus oli
lähellä hiukan myöhemmin. Hyvän hyökkäyskuvion päätteeksi Daniel Antman ampui
kuitenkin niukasti ohi. Molemmilla joukkueilla oli tämän lisäksi joitakin
erikoistilanteita mutta viimeistely ei onnistunut, ja tauolle siirryttiin
numeroissa 1-0.

 

Toisella puoliajalla
SJK oli jonkin verran niskan päällä, mutta ei yhtä selvästi kuin joukkueiden
edellisissä kohtaamisissa. Lähinnä maalintekoa oli lisäksi IFK kun Matti Saari
reilun tunnin kohdalla karkasi läpiajoon. Laukaus osui kuitenkin tolppaan. Ottelun
lopulla SJK:n Toni Lehtinen tosin toimitti pallon maaliin asti, mutta kyseessä
oli paitsio. Molemmat maalivahdit – IFK:n Mika Johansson sekä SJK:n Luis
Fernando – pitivät huolen muusta, eivätkä lukuisat erikoistilanteetkaan
johtaneet mihinkään. Lukemat 1-0 jäivät näin myös ottelun lopputulokseksi.

 

SJK – HIFK 1-0 (1-0)

1-0 Patrik Lomski (15.)

 

IFK:n kokoonpano:
Mika Johansson; Anssi Tamminen, Riku Pyhälä (77. Timo Priha), Ville Rannikko,
Markus Tanner; Daniel Antman (v, 73. Kyle Luetkehans), Mikko Halme, Jukka Halme
(v), Matias Hänninen; Sami Okkonen (46. Miikka Suikki), Matti Saari.

 

Koutsin kommentit

 

IFK:n
päävalmentaja Juha Moilanen:
– Kundit pelasivat itse asiassa aika hyvän
pelin, vaikka lopputulos on mikä on. Pallollinen peli oli lähellä kauden
parasta ja joukkueen työmoraali on säilynyt korkealla. Täysillä mennään loppuun
saakka, oli tilanne millainen tahansa.

 

IFK pelaa
seuraavan ottelunsa jo ensi torstaina eli elokuun 23. päivänä. Tuolloin Brahen
kentälle saapuu vierailulle AC Oulu. Ottelu alkaa normaaliin arkityyliin kello
18:30.