Skip to main content

Otteluennakko: SJK – HIFK, 18.08. 2012

By 17.8.2012No Comments

 

IFK ei anna
periksi

 

Tähtirintojen tilanne
sarjassa on viimeisimmän ottelun jäljiltä varsin tukala. Tappio FC KooTeePeelle
merkitsi sitä, että IFK:lla on putoamisviivan paremmalle puolelle matkaa jo
kahdeksan pistettä. Tästä huolimatta joukkueessa on henki edelleen korkealla
eikä periksi anneta, oli tilanne millainen hyvänsä. Tälläkin viikolla
harjoituksissa on ollut hyvä taisteluilme ja samalla asenteella on tarkoitus
pelata niin Seinäjoella kuin myös muissa jäljellä olevissa otteluissa.

 

IFK ja SJK ovat
ehtineet kohdata tällä kaudella jo kahdesti. Molemmat ottelut ovat päättyneet
SJK:n voittoon; lukemat Seinäjoella toukokuussa olivat 3-1, Brahen kentällä
kesäkuussa peräti 0-4. On siis selvää että IFK:n pitäisi keksiä tähän otteluun
jotakin uutta, sillä pelkkä taisteluhenki ei välttämättä riitä. SJK tulee
vahvasti laidoilta ja keskityksiä punapaitojen rangaistusalueelle on siten odotettavissa
runsaasti. IFK:lta vaaditaankin omassa boksissa huomattavasti päättäväisempää
toimintaa kuin mitä kauden aikana on keskimäärin nähty.

 

Edellisestä sarjaottelusta
on aikaa reilu viikko mutta kaikkien ei ole sillä aikaa tarvinnut tyytyä
harjoitteluun. Puolustaja Ville Rannikko ja hyökkääjä Matti Saari ovat
nimittäin olleet U19-maajoukkueen mukana Ruotsissa. Rannikko pelasi täydet
minuutit sekä tiistaina että torstaina, Saari puolestaan 60 minuuttia torstain
ottelussa. Molemmat ovat kuitenkin lauantaina jälleen IFK:n mukana Seinäjoella.

Daniel Antman (vas.) on ollut vierasotteluissa joukkueen paras maalintekijä tällä kaudella. (Kuva: Patrik Sjögren)

Sen sijaan hyökkääjä
Jonas Britschgi loukkaantui ottelussa FC KooTeePeetä vastaan ja joutuu näin
ollen jättämään SJK-ottelun väliin. Sairaslistalla ovat myös maalivahti Atte
Ranta
, puolustaja Marko Koskinen sekä keskikentän Santeri Hirvonen ja Mergim
Kastrati
. Epävarmoja tapauksia ovat puolustajat Petri Heinänen ja Miikka
Kärkkäinen
. Heidän pelikuntonsa selviää lähempänä ottelun alkua. Nuori laitapakki
Marcus Heimonen on lainattu loppukaudeksi PK-35/VJS:lle.

 

SJK vaihtoi
valmentajaa

 

Seinäjoen
Jalkapallokerho on nousijajoukkue ja tällä hetkellä sarjassa neljäntenä. Yleensä
tällaista debyyttikautta pidettäisiin suorastaan loistavana, mutta Seinäjoella
tavoitteet ovat vieläkin korkeammalla. SJK
on kesäkuun jälkeen pelannut seitsemän peräkkäistä ottelua ilman voittoa, ja
sarjaa johtava RoPS on karannut pohjalaisilta jo 20 pisteen päähän. Niinpä päävalmentaja
Christoffer Kloo joutui hiljattain jättämään tehtävänsä.

 

Ainakin lauantaina
mustapaitaista ryhmää johtaa brittikaksikko Jamie ShoreKeith Armstrong,
joista etenkään jälkimmäinen ei esittelyjä tarvitse. Armstrong on voittanut
yhteensä kahdeksan Suomen mestaruutta – kolme pelaajana, viisi valmentajana. SJK:n
tasaisen vahvasta pelaajaryhmästä voidaan mainita kokenut puolustaja Chris
Cleaver
sekä hyökkääjät Toni Lehtinen ja Daniel Caumo, joista varsinkin viimeksi
mainittu oli IFK:lle melkoinen päänvaiva joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.

 

Kingit
Seinäjoella

 

IFK:n kannattajille
järjestetään Stadin Kingien toimesta tänäkin vuonna bussikuljetus tähtirintojen
jokaiseen pääkaupunkiseudun ulkopuolella pelattavaan sarjaotteluun.
Viikonpäivällä tai matkan pituudella ei ole merkitystä joten tien päälle
lähdetään taas lauantaina. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan sillä dösässä on
edelleen muutama vapaa paikka jäljellä! Kaikki tarvittava matkaan liittyvä
tieto löytyy Stadin Kingien nettisivuilta osoitteessa http://www.stadinkingit.com/uutinen_0258.htm

 

Ykkösen ottelu
SJK – HIFK lauantaina elokuun 18. päivänä kello 17:00. Pelipaikka: Seinäjoen
keskuskenttä (Urheilupuisto 8).