Skip to main content

Otteluennakko: HIFK – FC Viikingit, 28.07. 2012

By 26.7.2012No Comments


IFK
tappioputkessa


Tilastot eivät
tähtirintoja ainakaan mairittele, sillä takana on jo kuusi peräkkäistä
tappiota. Viimeisimmän näistä joukkue kärsi sunnuntaina PK-35 Vantaan vieraana.
Ensimmäisellä puoliajalla IFK:n paketti pysyi pitkään hyvin kasassa, mutta
puolustuspään virheiden myötä ottelu kääntyi isännille. Vajaalukuisena
pelaaminen söi viimeisenkin terän tähtirintojen pelistä ja loppuhetket olivat
jo melkoista tuskaa. Lopputulos (5-1) merkitsi IFK:lle kauden suurinumeroisinta
vierastappiota.


Tilanne on
punapaidoille sikäli tuttu että joukkue hävisi kuusi kertaa peräkkäin myös
viime vuonna samaan aikaan kaudesta. Silloin IFK onnistui kääntämään kurssin.
On selvää että pistetilin on vähitellen alettava karttua, mikäli temppu
halutaan toistaa myös tällä kaudella. Siihen tarvitaan joukkuepeliä isolla
J:llä, kurinalaisuutta sekä uskoa omaan tekemiseen. Näihin IFK on tälläkin
kaudella osoittanut kykenevänsä. Paikallisottelut ovat aina omalla tavallaan
arvaamattomia ja se tuo oman mausteensa lauantain koitokseen.


Punapaitojen Jukka Halme (kesk.) on lauantaina taas mukana, Miikka Kärkkäinen (oik.) sen sijaan ei ole.

IFK:n
sairastuvalla on ollut harmittavan vilkasta viime aikoina. Lauantaina sivussa
ovat jalkavaivaiset puolustajat Timo Priha ja Marko Koskinen sekä hyökkääjä
Zakaria Kibona. Epävarmoja tapauksia ovat hyökkääjät Matti Saari ja Sami
Okkonen
. Ikävin on kuitenkin keskikentän Mergim Kastratin tilanne. Polvivamma
on osoittautunut niin pahaksi että ”Gimi” on loppukauden sivussa. Puolustaja
Miikka Kärkkäinen on puolestaan pelikiellossa saatuaan punaisen kortin viime
sunnuntain ottelussa.


Viikingit
purjehtii myötätuulessa


Jo vuosikymmenen
ajan Ykkösessä viihtynyt FC Viikingit on käytännössä koko ajan kuulunut sarjan
kärkijoukkueisiin. Tyyli on nytkin pysynyt samanlaisena. Tavoilleen uskollisina
vuosaarelaiset aloittivat kauden hiukan epätasaisilla esityksillä, mutta kesän
edetessä joukkue on kivunnut sarjataulukossa jatkuvasti ylöspäin. Tällä
hetkellä Viikingit onkin sarjassa toisena. Joukkue käväisi tiistaina Oulussa ja
otti rästiottelussa vierasvoiton OPS:sta näyttävän loppukirin ansiosta.


Viikinkien
tehokkuus ei sinänsä ole mikään yllätys, sillä hyökkäysvoimaa joukkueesta
kiistatta löytyy. Eero Peltonen, Joni Korhonen sekä Ykkösen viime kauden
maalikuningas Ville Salmikivi muodostavat kovan kolmikon. Puolustuksen
tukipilareita ovat Teemu Honkaniemi sekä joukkueen kapteeni Jukka Hirvonen.
Viikinkejä valmentaa viime kauden tapaan Ilkka Jäntti. IFK ja Viikingit
kohtasivat viimeksi kesäkuun alussa Vuosaaressa. Tuolloin ottelu päättyi
lukemin 2-1 isäntien voittoon.


Tervetuloa
Brahikselle!


Tälläkin kaudella
IFK:n kotikenttänä toimii Brahen kenttä Kalliossa. ”Brahis” on tuttu
paikka punapaidoille kesät talvet. Ottelun pääsymaksu 12/10 €, alle 13-vuotiaille sekä seuran tekstiileissä liikkuville
HIFK:n junioreille ilmainen sisäänpääsy.
Ovelta myytävistä lipuista
peritään lisäksi palvelumaksu (3 €). Lipun voi hankkia myös etukäteen
Lippupalvelun kautta. Lämpimästi tervetuloa seuraamaan
lauantaipäivän mielenkiintoista jalkapallo-ottelua!


Ykkösen ottelu
HIFK – FC Viikingit lauantaina 28. heinäkuuta kello 17:00 Brahen kentällä
(Helsinginkatu 23).