Skip to main content

Petri Heinänen palaa HIFK:hon

By 16.7.2012No Comments

 

Työkuviot ovat
alkuvuodesta vieneet Petri Heinäsen aina Vietnamiin saakka mutta kokenut
puolustaja on nyt palannut kotimaan kamaralle. Samalla ”Faija” on jälleen myös
HIFK:n käytettävissä. Tähtirintojen toppariosasto on ollut alkukaudesta varsin
kapea, etenkin Riku Pyhälän sitkeän reisivamman takia. Lisäksi Marko Koskinen
oli toukokuussa polven tähystysleikkauksessa ja kuukauden lainalla ollut Ville
Rannikko
palasi hänkin TPS:n riveihin jo kesäkuun alussa.

 

– Olemme valmennuksen kanssa keskustelleet
siitä mitä minulta odotetaan ja mitä itse pystyn tarjoamaan, joten roolini
joukkueessa on varsin selvä. Ei ole tarkoituskaan pelata joka ikistä ottelua
vaan auttaa joukkuetta tarpeen mukaan. Tilannetta voidaan tarkistaa myöhemmin,
mikäli työt sallivat ja paikat pysyvät kunnossa. Yleiskuntoani olen pitänyt
treenaamalla jatkuvasti yllä, eikä pelipaikkani toisaalta edellytäkään jatkuvaa
ravaamista, toteaa Petri Heinänen.

 

HIFK:n ja Petri
Heinäsen sopimus kattaa loppukauden. Heinänen ottaa käyttöön pelinumeron 26, ja
hän on joukkueen kokoonpanossa jo tämänpäiväisessä RoPS-ottelussa.