Skip to main content

Toukokuussa 2008 HIFK:ssa debytoinut Sami Okkonen on kantanut punaista tähtipaitaa lähes yhtäjaksoisesti sitten ensiesiintymisensä. Ja tulostakin on syntynyt, sillä Okkonen on ollut jokaisella HIFK-kaudellaan joukkueen paras maalintekijä – viime vuonna tämä kunnia tosin jaettiin hyökkääjäkollega Jonas Britschgin kanssa. Tahti on jatkunut samanlaisena myös tällä kaudella. ”Sam The Man” on iskenyt tähän mennessä kolme kertaa ja pitää siten punapaitojen tasaisen maalitilaston piikkipaikkaa hallussaan.

 

Miten juhannus meni?

– Juhannus meni oikein mukavasti perheen kanssa mökillä. Amerikan vahvistus (Kyle Luetkehans) oli mukana, joten saatiin myös Kylelle vähän suomalaista juhlan tuntua!

 

Tiistai-iltana kohdataan SJK. Mitä odotat kyseisestä ottelusta?

– Mielenkiintoinen peli on taas tulossa. Olimme SJK:ta vastaan vieraissa aika purjeessa, mutta kotona olemme viime aikoina ottaneet hyviä tasureita kärkijoukkueita vastaan. Luotan siihen että pystymme nyt haastamaan SJK:n aivan eri tavalla kuin Seinäjoella.

 

Teit ensimmäisessä ottelussa SJK:ta vastaan todella komean maalin. Onko samanlaista odotettavissa myös tiistaina?

– Toivotaan näin! Ainahan se on tavoitteena…

 

Olet tehnyt HIFK:lle vuosien varrella noin viisikymmentä maalia. Onko jokin niistä jäänyt erityisesti mieleen?

– Mieleen tulee pari. Ainakin Klubi 04:ää vastaan kaudella 2008 tehdyt kaksi maalia, jotka nostivat meidät silloin sarjakärkeen, tuntuivat hyviltä. Samoin vuonna
2010 KäPa:n verkkoon tehdyt kaksi maalia mokatun pilkun jälkeen olivat mieluisia. Myös viime kaudella PS Kemiä vastaan tehty 1-0 – voittomaali jäi tärkeytensä vuoksi mieleen.

 

Työskentelet sijaisopettajana. Onko koskaan tullut tilannetta, että pelaat HIFK:n paidassa oppilaitasi vastaan?

– Fisun (Fisnik Gerxhaliu) pikkubroidi Fisar taisi pelata Klubi 04 – treenimatsissa 2011, mutta olin tuolloin sivussa nilkkavamman takia. Ehkä lähivuosina sitten.

 

Mitä pidät lempinimestä ”Makkara”, jolla sinua on siunattu?

– Lempinimi taisi itse asiassa syntyä jo kaudella 2006 pelatessani PK-35:n paidassa ja alkuperäisestä Tsiegurasta tuli sitten Makkara. Antti Kokko, Jiska Länsivuori ja Petteri Kaijasilta olivat mielestäni pääsyylliset tämän takana. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä ja kannan omaani ylpeydellä!

 

Jalkapallon EM-kisat ovat edenneet välierävaiheeseen. Kuka vie mestaruuden?

– Juutit tippuivat turhan aikaisessa vaiheessa, joten oma toiveeni ja veikkaukseni mestariksi on Italia.

 

HIFK on pelannut tällä kaudella sekä yhdellä että kahdella kärjellä. Kumpi systeemi on mielestäsi parempi?

– Itse tietenkin tykkään pelata kahdella kärjellä, mutta esimerkiksi KooTeePee-pelissä oma roolinikin oli hieman erilainen erityisesti puolustussuuntaan Matti Saaren jäätyä aivan ylös. Loppupeleissä kuitenkin aika sama, kunhan pelityyli tuo joukkueelle pisteitä!

 

Kaikki Ykkösen joukkueet on nyt kohdattu ainakin kerran. Kuka on hankalin vastustajan pelaaja, jota vastaan olet tällä kaudella vääntänyt?

Kimi Raimi (PK-35 Vantaa) on aina kova luu niin kentällä kuin yössäkin. Tuomas Korpelaa (JIPPO) vastaan on myös paha pelata.

 

Mikä on HIFK:n sijoitus tällä kaudella?

– Viivan yläpuolella reilusti. Ainakin kolme nippua jää taakse.

 

Vapaaehtoiset viimeiset sanat, jos haluat jotakin lausua tai muuten vaan ottaa esille?

Hännisen Masalle terkkuja, et lopettaa sen leijumisen!

 

Ykkösen ottelu HIFK – SJK tiistaina kesäkuun 26. päivänä kello 18:30 Brahen kentällä (Helsinginkatu 23).

 

Kuvat: Henrik Alfthan