Skip to main content

Maaliton tasapeli Brahiksella

By 31.5.2012No Comments

 

Kotijoukkue IFK
esitteli uuden pelaajan, kun aiemmin keskiviikkona peliluvan saanut hyökkääjä
Zakaria Kibona marssi kentälle muun punapaitaisen miehistön kanssa. Kibona oli
tähtirinnoista myös lähimpänä maalintekoa avausjaksolla, mutta PK-35 Vantaan
veskari Miikka Häkkinen torjui yrityksen. Toisessa päässä IFK:n Mika Johansson veti
niin ikään pidemmän korren Otto-Pekka Jurvaista vastaan. Punapaidat kokivat
kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla harmittavan takaiskun, kun Mikko Halme
joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia.

 

Ottelun yleiskuva
oli se että PK-35 Vantaa pitää palloa ja IFK puolustaa. Tästä huolimatta
kotijoukkue onnistui toisella puoliajalla luomaan pari hyvää maalintekotilannetta.
Jakson alussa Zakaria Kibona karkasi vieraiden puolustukselta mutta Miikka
Häkkinen pelasti tilanteen vastaantulollaan. Ottelun lopulla Daniel Antman
pääsi puolestaan puskemaan vapaasti aivan lähietäisyydeltä. Tälläkin kertaa Häkkinen seisoi tiellä. Lopussa PK-35 Vantaa painosti ankarasti ja maali suorastaan roikkui
ilmassa. Lukemat 0-0 pysyivät kuitenkin taululla loppuun saakka. Tämä oli IFK:lle
ensimmäinen maaliton tasapeli kotikentällä sitten lokakuun 2009.

 

HIFK – PK-35
Vantaa 0-0

 

IFK:n kokoonpano:
Mika Johansson; Anssi Tamminen, Marko Koskinen, Ville Rannikko, Timo Priha (v);
Matias Hänninen, Mikko Halme (34. Markus Tanner), Jukka Halme, Mergim Kastrati
(76. Kyle Luetkehans); Sami Okkonen (46. Daniel Antman, v), Zakaria Kibona (v).

 

Koutsin kommentit

 

IFK:n
päävalmentaja Juha Moilanen:

– Lähdettiin ennen kaikkea tilkitsemään oma
pää ja onnistuimmekin ensimmäistä kertaa tällä kaudella pitämään maalimme
puhtaana. Erikseen on mainittava maalivahti Mika Johansson, joka alkaa nyt näyttää
mitä osaa. Yksilöiden virheitä on pyritty käsittelemään positiivisella tavalla
ja tänään puolustuspään virheitä olikin taas vähemmän. Lisäksi oli jälleen hienoa
nähdä kuinka suurella sydämellä kundit pelaavat. Tämä on Joukkue isolla J:llä!

 

Reilun kuukauden
mittainen tiivis otteluputki alkaa lähestyä loppuaan. IFK pelaa vielä
sunnuntaina eli kesäkuun 3. päivänä, jolloin tähtirinnat kohtaavat FC Viikingit
Vuosaaressa. Tämän jälkeen edessä on kahden viikon mittainen tauko. IFK:n
seuraava kotiottelu pelataan näin ollen vasta sunnuntaina kesäkuun 17. päivänä.
Brahen kentälle saapuu tuolloin vieraaksi OPS Oulusta.