Skip to main content

Pisteet jäivät Rovaniemelle

By 27.5.2012No Comments

 

Hyvällä prässillä
ottelun aloittanut IFK koki ensimmäisen takaiskunsa jo reilun kymmenen minuutin
jälkeen. Asialla oli José Manuel Rivera, jonka komea laukaus upposi maalin takaylänurkkaan.
Lisää kylmää vettä niskaan tuli, kun RoPS:n Mika Lahtinen käytti
IFK-puolustuksen huolimattomuuden hyväkseen karaten läpiajoon. Uransa ensimmäistä
Ykkösen ottelua pelannut veskari Atte Ranta kaatoi Lahtisen. Seurauksena ulosajo
ja rangaistuspotku, jonka Tuomo Könönen ampui varmasti maaliin.

 

Tilanne oli siis
20 minuutin jälkeen se että RoPS johtaa 2-0 ja IFK pelaa ottelun loppuun saakka
vajaalukuisena. Vasemmalla laidalla aloittanut Miikka Kärkkäinen otettiin
vaihtoon ja tähtirintojen tolppien väliin asteli Mika Johansson. Kaikesta
huolimatta IFK pystyi hyvään pallolliseen peliin myös yhdeksällä
kenttäpelaajalla. Kavennuksessakin onnistuttiin, kun Mikko Halme puski Jukka
Halmeen
antaman kulmapotkun maaliin. Tauolle siirryttiin näin ollen tilanteessa
2-1.

 

Toisella puoliajalla
IFK keskittyi pelaamaan huolellisesti ja pitämään palloa mahdollisimman paljon.
Tasoitukseenkin oli mahdollisuuksia, mutta ottelun loppua kohden väsymys alkoi jo
painaa taistelevan joukkueen jaloissa. Niinpä Mika Lahtinen pääsi vielä lisäämään
numeroiksi 3-1 ja tämä jäi myös ottelun lopputulokseksi. Lauantaina nähtiin IFK:n
puolelta vielä toinenkin Ykkösen debyytti, kun 18-vuotias Marcus Heimonen tuli
kentälle viimeisen varttitunnin ajaksi.

 

RoPS – HIFK 3-1 (2-1)

1-0 Jose Manuel Rivera (12.)
2-0 Tuomo Könönen rp. (21.)
2-1 Mikko Halme (40.)
3-1 Mika Lahtinen (68.)

IFK:n kokoonpano:
Atte Ranta (ua. 19); Anssi Tamminen, Marko Koskinen, Ville Rannikko, Matias
Hänninen; Miikka Kärkkäinen (20. Mika Johansson), Mikko Halme, Jukka Halme,
Mergim Kastrati (80. Kyle Luetkehans); Daniel Antman (76. Marcus Heimonen),
Sami Okkonen.

 

Koutsin kommentit

 

IFK:n
päävalmentaja Juha Moilanen:

– Pelissämme oli hyviäkin asioita, mutta
ottelu ratkesi henkilökohtaisiin pikkuvirheisiin. Periksi ei kuitenkaan annettu
ja pallollinen pelirohkeus oli hyvällä tasolla. Parhaana esimerkkinä tästä
Halmeen veljekset keskikentällä. ”Gimi” (Mergim Kastrati) pelasi hyvin
molempiin suuntiin ja ”Masa” (Matias Hänninen) piti oikean laidan kurissa. Atte
Rannan kohtalo sen sijaan harmittaa. Atte sai mahdollisuuden kiitoksena hyvästä
työstä, eivätkä maalit olleet hänen virheitään.

 

IFK:n pitkä
vierasotteluiden putki on joka tapauksessa nyt takana ja loppukausi edetään
normaalissa järjestyksessä, missä koti- ja vieraspelit vuorottelevat. Ensi keskiviikkona
eli 30. toukokuuta edessä on siis jälleen kotiottelu Brahen kentällä. Vastassa
on PK-35 Vantaa, yksi sarjan kärkijoukkueista. Paikalliskamppailu alkaa normaaliin
arkityyliin kello 18:30.