Skip to main content

Tähtirinnat voittoon Hämeenlinnassa

By 17.5.2012No Comments

 

Ottelun alkuvaiheilla
FC Hämeenlinnalla oli oma etsikkoaikansa mutta vähitellen peli kääntyi IFK:lle.
Hiukan jakson puolivälin jälkeen tähtirinnat iskivät erikoistilanteesta: Jukka
Halme
antoi kulmapotkun, jonka toppari Ville Rannikko puski komeasti
ylänurkkaan. Hieman ennen taukovihellystä myös toinen vuonna 1994 syntynyt IFK-pelaaja
teki uransa ensimmäisen maalin Ykkösessä. Riiston jälkeen Matias Hänninen ja
Mergim Kastrati pelasivat pallon Matti Saarelle, joka viimeisteli varmasti. Tauolle
siirryttiin siis numeroissa 0-2 vieraiden hyväksi.

 

Toisella puoliajalla
IFK varmisti että johto säilyy omissa käsissä. Nyt oma pää pysyi tilkittynä
myös erikoistilanteissa ja vaihdot tukivat puolustuspelaamista. Tämä ei kuitenkaan
merkinnyt että joukkue olisi tyytynyt vain puolustamaan. Sen osoitti vaihdosta
kentälle tullut Jonas Britschgi, joka ottelun lopulla niittasi lukemiksi 0-3. Lisäajalla
FC Hämeenlinna ehti vielä kaventaa Jere Suomalaisen toimesta. Loppunumerot olivat
kuitenkin 1-3 IFK:n hyväksi. Voiton myötä tähtirinnat nousivat sarjassa kuudennelle
tilalle.

 

FC Hämeenlinna –
HIFK 1-3 (0-2)

0-1 Ville Rannikko (26.)
0-2 Matti Saari (44.)
0-3 Jonas Britschgi (89.)
1-3 Jere Suomalainen (90.)

IFK:n kokoonpano:
Mika Johansson; Timo Priha, Anssi Tamminen, Ville Rannikko, Matias Hänninen;
Daniel Antman, Mikko Halme, Jukka Halme, Mergim Kastrati (v, 76. Jonas Britschgi);
Matti Saari (59. Kyle Luetkehans, v), Sami Okkonen (61. Valte Vuorela).

Stadin Kingit piiskasi IFK:n voittoon Hämeenlinnassa. (Kuva: HIFK Fotboll / Facebook)


Koutsin kommentit

 

IFK:n
päävalmentaja Juha Moilanen:

– Nuoret näyttivät olevansa miehiä paikallaan.
Haluan kuitenkin korostaa koko joukkueen tekemistä; duunia tehdään kimpassa, sillä
muuten ei menestystä tule. Joukkueena voitamme ja joukkueena häviämme. Puolustuspelimme
oli tänään hyvää ja siihen on oltava tyytyväinen. Lopuksi on vielä lausuttava
kiitos lehtereiden suuntaan! Tämä joukkue hengittää Stadin Kingien kautta.

 

Takana on nyt
viikon ensimmäinen mutta ei suinkaan viimeinen vierasottelu. Sunnuntaina IFK
nimittäin matkustaa Joensuuhun, jossa vastaan asettuu kotijoukkue JIPPO. Tähtirintojen
seuraavaan kotiotteluun on vielä aikaa, sillä se pelataan vasta keskiviikkona
30. toukokuuta eli kahden viikon kuluttua. Brahen kentälle saapuu tuolloin
vieraaksi PK-35 Vantaa.