Skip to main content

Otteluennakko: HIFK – AC Oulu, 10.05. 2012

By 8.5.2012No Comments


AC Oulu


Monenlaista yritystä
on aikojen saatossa nähty, kun Oulussa on pyritty vakiinnuttamaan paikallisen
jalkapallon asema kansallisella huipputasolla. Yhteistyön tielle lähdettiin
vuonna 2002 jolloin OLS, OPS, OTP ja Tervarit yhdistivät voimansa perustaen
yhteisen seuran ja edustusjoukkueen. Näin syntyi AC Oulu, joka peri Tervareiden
sarjapaikan Ykkösessä. Tällä sarjatasolla uusi seura on suurimman osan
kuluneista vuosista myös viettänyt.


Ensimmäisen kerran
AC Oulu nähtiin Veikkausliigassa kaudella 2007, mutta visiitti jäi sillä kertaa
ranskalaiseksi. Seuraavaa nousua pohjustettiin Ykkösessä parin vuoden ajan.
Oululaiset pelasivat toistamiseen liigassa kaudella 2010 ja tällä kertaa
joukkue onnistui säilymään sarjassa – ainakin urheilullisin perustein. Seuraavana
talvena AC Oulu kuitenkin menetti liigalisenssinsä taloudellisten seikkojen
takia, ja joukkueen oli tyytyminen sarjapaikkaan Ykkösessä. Paluu pääsarjaan jäi
neljän pisteen päähän sijoituksen ollessa kolmas.


Kaikesta huolimatta
AC Oulu vilisee edelleen ansioituneita liigatason pelaajia. Heistä voidaan
mainita esimerkiksi puolustaja Janne Hietanen sekä joukkueen kapteeni, keskikentän Jani
Kauppila
. Aivan oma
lukunsa on vielä keskikentän Mika Nurmela jolle on uran aikana kertynyt peräti 71
A-maaottelua. Uusista tulokkaista mielenkiintoisin on kenties portugalilainen
maalivahti Hugo Magalhães. Joukkuetta valmentaa kokenut Juha
Malinen
. Lisätietoa AC Oulusta löytyy seuran nettisivuilta
osoitteessa
http://www.acoulu.fi/

 

IFK:n näkymät

 

Kaksi ottelua, kuusi
maalia omiin. On selvää että tällaisilla lukemilla voittaminen käy vaikeaksi
eikä siten ole ihme, että IFK on jäänyt pisteittä molemmissa pelaamissaan
otteluissa. Viime lauantaina tähtirinnat onnistuivat menemään varhaisessa
vaiheessa johtoon Sami Okkosen maalilla mutta toisen puoliajan kaksi nopeaa
takaiskua murensivat toiveet hyvästä lopputuloksesta. Vastustajat ovat päässeet
käyttämään ilmatilaa IFK-maalin edessä turhan paljon hyväkseen ja näin kävi
myös Seinäjoella.


Matias Hänninen pärjää hyvin sekä keskikentällä että puolustajana. (Kuva: Henrik Alfthan)


Torstaina on
kuitenkin jälleen uusi mahdollisuus vaikka mitään helppoa iltapuhdetta ei
tälläkään kertaa ole tiedossa. Juha Malisen valmentamat joukkueet ovat aina
kurinalaisia ja AC Oulu lienee tälläkin kaudella sarjan kovimpia ryhmiä. Kaikesta
huolimatta IFK luottaa edelleen omaan tekemiseensä. Puolustuspelin on kuitenkin
oltava aiempaa tiukempaa ja joukkueen muutenkin oltava tiiviimpi, jotta
etäisyydet kentällä eivät pääse venymään liikaa. AC Oulun hyökkääjät osaavat nimittäin
käyttää tyhjän tilan hyväkseen.


IFK:n
puolustusosasto kärsii pienistä loukkaantumisista. Laitapakki Miikka
Kärkkäinen
ja toppari Marko Koskinen ovat ainakin torstain ottelusta poissa.
Sivussa on edelleen myös keskikentän Miikka Suikki. Epävarmoja tapauksia ovat kuumepotilaat
Riku Pyhälä ja Mikko Halme. TPS:sta lainattu toppari Ville Rannikko on yhä tähtirintojen
mukana ja hänet on vastikään valittu myös Suomen U18-maajoukkueeseen, joka toukokuun
lopulla kohtaa Ranskan kahdesti.


Tervetuloa Brahikselle!


Myös tällä
kaudella IFK:n kotikenttänä toimii Brahen kenttä Kalliossa. ”Brahis”
on tuttu paikka punapaidoille myös jalkapallossa jo viime vuodelta. Huomatkaa,
että torstain ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 18:00.
Ottelun
pääsymaksu 12/10 €, alle 13-vuotiaille sekä seuran
tekstiileissä liikkuville HIFK:n junioreille ilmainen sisäänpääsy.
Ovelta
myytävistä lipuista peritään lisäksi palvelumaksu (3 €). Lipun voi hankkia myös
etukäteen
Lippupalvelun kautta. Lämpimästi tervetuloa
seuraamaan torstai-illan mielenkiintoista jalkapallo-ottelua!

 

Ykkösen ottelu
HIFK – AC Oulu torstaina 10. toukokuuta kello 18:00 Brahen kentällä
(Helsinginkatu 23).