Skip to main content

Remmelin säätiö tukee HIFK:n nuoria

By 16.4.2012No Comments

 

Aikaa on kulunut
jo jonkin verran siitä, kun Gert Remmel toimi HIFK:n päävalmentajana kaudella
2009. Tämän jälkeen hän valmensi FC Hongassa kahden vuoden ajan. Viime syksystä
asti Remmel on vaikuttanut lähinnä eteläisessä Euroopassa, viimeksi kuukauden
verran Italiassa tutustumassa Serie B – joukkue Pescaran ja Serie A – joukkue Cesenan
toimintaan. Portugalissa Remmel on käynyt mm. luennoimassa opiskelijoille
Lissabonin yliopistossa. Tällä hetkellä tukikohta löytyy Barcelonasta, missä
niin akateemiset kuin myös käytännön jalkapallo-opiskelut jatkuvat. Suomalaisille
Remmel on edelleen tuttu nimi Urheilulehden teräväkynäisenä
jalkapalloanalyytikkona.

 

Kaikesta
huolimatta Gert Remmel ei ole unohtanut HIFK:ta. Suomessa asuessaan hän on
mahdollisuuksien mukaan käynyt katsomassa tähtirintojen otteluita Brahen
kentällä ja muutenkin seurannut HIFK:n tekemisiä. Remmel halusi kuitenkin tukea
seuraa konkreettisesti ja tämä tapahtuukin jatkossa erityisen säätiön kautta.
Tuen kohteena on Nelosessa tällä hetkellä pelaava HIFK/2, jonka on
tulevaisuudessa tarkoitus olla tärkeä etappi seuran vanhimpien junioreiden ja
edustusjoukkueen välissä. Remmelin säätiön tuella HIFK/2 saa jatkossa tukea
valmennuskoulutukseen sekä erilaisten välineiden hankkimiseen toimintansa
kehittämiseksi.

 

– Jatkuvuuden kannalta kaikista tärkeimpiä
ovat tietysti aina 6-vuotiaat ja sitä vanhemmat juniorit. Mutta johonkin
valinta piti kohdistaa ja tulin siihen tulokseen että HIFK/2 on seuran ketjussa
se lenkki, joka on eniten tuen tarpeessa. Ajatuksena oli, että sisällön kautta
pyritään vahvistamaan nuorten sitoutumista seuran suuntaan. John F. Kennedyn
kuuluisia sanoja vapaasti lainaten: ”Älä kysy mitä seura voi tehdä sinun
puolestasi, kysy mitä sinä voit tehdä seuran puolesta”. Tällaista sitoutumista
suomalainen jalkapallo kaipaa muutenkin. HIFK:ssa sitä on ajoittain näkyvissä
ja olisikin hienoa, jos nuorista kasvaa samanlaisia seuraihmisiä mitä
HIFK:ssakin varmasti on ollut joskus 50 vuotta sitten, pohtii Gert Remmel.

Omaa
valmennusaikaansa HIFK:ssa Remmel muistelee edelleen lämmöllä.

– Se oli minulle monella tavalla hyvin
opettavainen vuosi. Ymmärsin ennen kaikkea että minua ei ole luotu
amatöörijalkapalloon. Tämä ei ole kenenkään aliarvioimista, sillä myös
amatöörifutis on hieno asia ja se mahdollistaa ammattimaisen
jalkapallotoiminnan. Lisäksi en ottanut kulttuurillisia aspekteja huomioon
riittävän hyvin. Vaikeita hetkiä siis oli, mutta loppujen lopuksi onnistuimme
yhdessä ratkaisemaan ongelmamme. Kokonaisuutena vuoteni HIFK:ssa oli minulle
erittäin hienoa aikaa!

 

Onko Gert
Remmelin oma näkemys jalkapallosta muuttunut sitten HIFK-aikojen?

– Iso kuva ei ole muuttunut, pikemminkin
vahvistunut. Tietyt yksityiskohdat ovat toki tarkentuneet. Jokainen minuutti
pitäisi vain käyttää tehokkaammin hyväkseen, sekä harjoittelussa että muussakin
toiminnassa. Ja luonnollisesti opin paljon myös Hongassa, missä minulla oli
kunnia työskennellä Suomen ylivoimaisesti parhaan valmentajan Mika Lehkosuon kanssa.

 

Viimeisessä
haastattelussaan näillä sivuilla Gert Remmel sanoi löytäneensä HIFK:sta
henkisen kotinsa. Onko hän edelleen samaa mieltä?

– Kyllä olen. Tähän täytyy ensin todeta että
en ole millään tavalla nationalistinen henkilö. Pikemminkin voisi sanoa että
kotimaani on aluepuolustus, identiteettini on pallonhallinta jne. Mutta
HIFK:hon minulle syntyi tietty henkinen side. Käväisin talvella Helsingissä ja
istuin raitiovaunussa omissa ajatuksissani. Sitten spora tuli pysäkille ja
kuulin kun joku yhtäkkiä huusi ”Jumalauta! Gert Remmel!”. Katsoin ulos ja
siellä seisoi 5-6 HIFK:n kannattajaa peukut pystyssä. Hetki oli lyhyt, mutta
emotionaalisesti hieno. Tunsin olevani jälleen kotonani!

 

Kuvat: Vilhelm
Sjöström, Henrik Alfthan