Skip to main content

Marcus Heimonen HIFK:hon

By 27.2.2012No Comments

 

Vantaan Jalkapalloseurassa uransa aloittanut Marcus
Heimonen
, 18, on edustanut PK-35:ttä viimeisen kahden vuoden ajan. Välissä
vierähti yksi kausi Tikkurilan Palloseuran paidassa. Viime vuonna Heimonen
nousi ikäluokkansa edustustehtäviin pelaten sekä U19- että U18-maajoukkueissa.
Vasempana laitapakkina pelaava Heimonen kuului Suomen U18-maajoukkueeseen, joka
voitti Granatkin-turnauksen Venäjällä sekä Baltic Cupin Virossa. Seuratasolla
nuorelle puolustajalle kertyi viime kaudella otteluita PK-35:n A-junioreissa
sekä Kolmosessa pelanneen PK-35/VJS:n riveissä.

 

– Oman urani
kannalta HIFK vaikutti parhaalta vaihtoehdolta, ja myös seuran fanikulttuuri
veti puoleensa. Olen ollut mukana vasta vähän aikaa mutta huomasin nopeasti,
että joukkueessa on hyvä ilmapiiri. Meillä on hyvä nippu koossa ja odotan
paljon alkavalta kaudelta. Omalta osaltani tavoitteena on pelata mahdollisimman
paljon ja saada onnistumisia sitä kautta, Marcus Heimonen toteaa.

 

Marcus Heimosen sopimus on yksivuotinen ja kattaa siten
kauden 2012. Heimonen ottaa käyttöön pelinumeron 17. HIFK:n sopimuspelaajien
lukumäärä on nyt 22.