Skip to main content

Kaksi pelaajasopimusta lisää

By 3.2.2012No Comments

Syksyllä 18 vuotta täyttävä Santeri Hirvonen liittyi punapaitojen
harjoitusvahvuuteen tammikuussa. ”Speedy” aloitti uransa Itä-Vantaan
Urheilijoissa ja on sen jälkeen ehtinyt edustaa lukuisia pääkaupunkiseudun
seuroja, joista edellinen oli PK-35. Hirvonen on aiemmin kuulunut U16- ja
U17-maajoukkueiden vakiokalustoon. Viime kaudella otteluita kertyi sekä PK-35:n
A-junioreissa että Kolmosessa pelanneen PK-35/VJS:n riveissä.

 

– Hyvillä mielin
tulen HIFK:hon! Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon peliaikaa Ykkösessä
ja muutenkin kokemusta kovista peleistä, ja olla samalla myös hyödyksi
joukkueelle. Olen jonkin verran seurannut tähtirintojen tekemisiä ja viime
vuonna etenkin alkukausi sujui joukkueelta ihan hyvin. Ja nyt kun tilaisuus
avautui niin HIFK vaikutti mielenkiintoiselta vaihtoehdolta, Santeri Hirvonen
toteaa.

 

Santeri Hirvosen sopimus on pituudeltaan 1+1 vuotta.

 

Jonas Britschgi jatkaa HIFK:ssa

 

Hyökkääjä Jonas Britschgi, 29, aloittaa jo seitsemännen
kautensa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Lisäksi ”Jonde” on pelannut
11 ottelua Veikkausliigassa VPS:n paidassa vuonna 2006. Viime kaudella
Britschgi kärsi nilkkavammasta mutta ehti silti tehdä neljä maalia, mikä riitti
joukkueen sisäisen maalintekijätilaston jaettuun kärkisijaan.

 

Jonas Britschgin sopimus on yksivuotinen ja kattaa siis
kauden 2012.