Skip to main content

Sopimusuutisia

By 11.1.2012No Comments

 

Laitapakki Miikka Kärkkäinen, 23, kuului HIFK:n puolustuksen kantaviin voimiin kaudella 2011. Liigaseurojenkin mielenkiinnon herättänyt Kärkkäinen pelasi viime kaudella 17 ottelua Ykkösessä onnistuen maalinteossa kerran. ”Kärä” debytoi HIFK:n edustusjoukkueessa jo kaudella 2008.

 

Vielä kauemmin mukana on ollut puolustajakollega Markus Tanner, 29. ”Mave” on kantanut punaista tähtipaitaa yhtäjaksoisesti kaudesta 2007, jolloin HIFK vielä pelasi Kolmosessa. Viime kaudella Tanner kärsi olkapäävammasta, mutta ehti silti pelata 10 ottelua ja tehdä uransa ensimmäisen maalin Ykkösessä.

 

Keskuspuolustaja Anssi Tamminen, 30, kuului tähtirintojen aloituskokoonpanon vakionimiin kaudella 2011. Kokenut Tamminen on aiemmin pelannut Ykkösessä vuosikausia mm. PK-35:n ja Atlantis FC:n riveissä. Viime kaudella kokemusta kertyi jälleen 19 sarjaottelun ja yhden maalin verran.

 

HIFK:n keskikentän Jukka Halme, 26, jatkaa niinikään uraansa punapaidassa. ”Jugi” tunnetaan pelaajana, joka ei päästä helpolla vastustajaa sen enempää kuin itseäänkään. Kauden 2011 saldona oli 16 ottelua ja kolme maalia. Halme on edustanut HIFK:ta kolmella eri sarjatasolla ja pelannut lisäksi Ykköstä viisi kautta PK-35:n paidassa.

 

Keskikentän Miikka Suikki, 26, on edustanut HIFK:ta kaudesta 2008 lähtien. Ja jatkoa seuraa sillä myös ”Suide” on allekirjoittanut uuden pelaajasopimuksen. Viime kaudella Suikki pelasi 16 ottelua ja teki samalla uransa ensimmäisen maalin Ykkösessä.

 

Hyökkääjä Daniel Antman, 19, nousi viime talvena jo U19-maajoukkueen porteille, kunnes sitkeä selkävamma pakotti nuorukaisen pitkälle sairaslomalle. ”Dani” palasi kentille vasta elokuussa mutta tottui Ykkösen rytmiin nopeasti. HIFK Akademin kasvatti ehti pelata yhdeksän sarjaottelua avaten myös maalitilinsä.

Kaikkien edellämainittujen pelaajien sopimus on yksivuotinen kattaen kauden 2012.