Skip to main content

Otteluennakko: HIFK – PK-35 Vantaa, 22.10. 2011

By 20.10.2011No Comments

PK-35 Vantaa

Karjalassa ennen viime sotia nimellä Viipurin Pallokerho perustettu seura on historiansa aikana kokenut yhtä jos toista. Alasarjoissa vietettyjä vuosikymmeniä seurasi nopea nousu Veikkausliigaan ja sittemmin edustusjoukkueen muuttuminen FC Jokereiksi. Uusi tuleminen alkoi reservijoukkueen voimin ja punamustat ovatkin pelanneet Ykkösessä kaudesta 2005 lähtien. Vantaalle seuran miesten ja naisten edustusjoukkueet muuttivat kolmisen vuotta sitten. Ennen viimeistä kierrosta PK-35 Vantaa on sarjassa neljäntenä.

Jo talven aikana PK-35:n miehistö koki varsin suuria muutoksia ja sama tahti on jatkunut myös kesällä, sillä pelaajaliikenne seurassa on ollut vilkasta. Uusista tulokkaista on kunnostautunut erityisesti keskikentän Marco Kotilainen. Muita tärkeitä lenkkejä ovat mm. puolustajat Kim Raimi ja Otto-Pekka Jurvainen sekä tähän mennessä kymmenen maalia iskenyt hyökkääjä Aleksi Ristola. Joukkuetta valmentaa Pasi Pihamaa, joka tuntee pääkaupunkiseudun kentät kuin omat taskunsa.

IFK:n näkymät

Punapaidat pelasivat kauden viimeisen vierasottelunsa viime lauantaina eikä Oulun reissusta paljoakaan muisteltavaa jäänyt. Katseet onkin jo käännetty eteenpäin, kohti sarjan päätöskierrosta. IFK:n valmennusta koskevat uutiset eivät ole vaikuttaneet joukkueen henkiseen tilaan ainakaan kielteisellä tavalla. Harjoituksissa tempo on pysynyt kovana ja pelaajiakin on riittänyt, vaikka loukkaantuneiden lista on pitkä. Tähtirintojen leirissä odotetaankin innolla lauantain ottelua.

Kari Kuikka, keskikentän luottomies. (Kuva: Aino Kolehmainen)

 

PK-35 Vantaa menetti nousumahdollisuutensa lopullisesti vasta viime viikonloppuna, mutta punamustilla on yhä mahdollisuus nousta sarjassa toiselle sijalle. Joukkueen vahvuuksia ovat pallollinen peli ja hyvä erikoistilannepelaaminen, tiivistä puolustusta unohtamatta. Lauantailta voikin odottaa paikallispeleille ominaista fyysistä kamppailua, jossa henkinen kantti punnitaan. IFK:n on lisäksi hyökkäyspäässä kyettävä suoraviivaisempiin ratkaisuihin kuin mitä viimeisissä otteluissa on nähty.

Kausi päättyy lauantaina mutta moni IFK:n pelaaja on jo tässä vaiheessa työnsä tämän vuoden osalta tehnyt. Heitä ovat maalivahti Kellan Wilson, puolustajat Timo Priha, Markus Tanner ja Anssi Tamminen, keskikentän Samuli Markkanen ja Jukka Halme sekä hyökkääjä Jonas Britschgi. Lisäksi hyökkääjä Daniel Antmanin tilanne on lievän jalkavamman takia epävarma. Sen sijaan keskikentän Mergim Kastrati on toipunut flunssasta ja palannee lauantaina tähtirintojen aloituskokoonpanoon.

Tervetuloa Brahikselle!

Tällä kaudella IFK:n kotikenttänä on toiminut Brahen kenttä Kalliossa. Kesällä rakennettu Ginola-katsomo kaksinkertaistaa katsomotilat Brahiksella. Ottelun pääsymaksu 12/10 €; lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset 5 €. Ovelta myytävistä lipuista peritään lisäksi palvelumaksu (3 €). Lipun voi hankkia myös etukäteen Lippupalvelun kautta. Lämpimästi tervetuloa viettämään lauantai-iltapäivää jalkapallokauden päätösottelun merkeissä!

Ykkösen ottelu HIFK – PK-35 Vantaa 22. lokakuuta kello 15:00 Brahen kentällä (Helsinginkatu 23).