Skip to main content

Tappio Oulussa

By 15.10.2011No Comments

Varsin varamiehisellä kokoonpanolla liikkeellä ollut IFK oli melkoisen kohmeessa etenkin ensimmäisen puolituntisen ajan. Tämän OPS pääsi lopulta käyttämään hyväkseen, kun Jean Fridolin Nganbe Nganben keskitys muutaman pompun jälkeen päätyi Pekka Kainulle, joka vei isännät johtoon. Maali sai myös vierasjoukkueen vihdoin heräämään, mutta kovinkaan lähelle tasoitusta ei kuitenkaan päästy. Niinpä taukoa siirryttiin viettämään lukemissa 1-0 kotijoukkueen hyväksi.

Toisella puoliajalla IFK jatkoi aktiivisena. Tähtirintojen ratkaisevat syötöt ja laukaukset olivat kuitenkin kehnoja, eivätkä myöskään erikoistilanteet – tänään 12 kulmapotkua – auttaneet asiaa. Sen sijaan OPS iski jälleen vajaan tunnin kohdalla. Asialla oli tälläkin kertaa Pekka Kainu, joka puski Luis Vanderlein antaman vapaapotkun maaliin. Ottelun viimeisen puolituntisen aikana peli oli varsin avointa ja lopussa OPS rankaisi vielä kerran. IFK-veskari Walter Viitala torjui vielä Luis Vanderlein pahan laukauksen, mutta paluupalloon ehti ensimmäisenä isäntien Nganbe. Lukemat 3-0 jäivät myös ottelun lopputulokseksi.

OPS – HIFK 3-0 (1-0)

1-0 Pekka Kainu (29.)
2-0 Pekka Kainu (57.)
3-0 Jean Fridolin Nganbe Nganbe (79.)

IFK:n kokoonpano: Walter Viitala; Mikko Lönnström (v), Petri Heinänen, Eetu Koponen, Miikka Suikki (73. Daniel Antman); Niko Haiko (66. Fisnik Gerxhaliu), Jirijoonas Kanth, Kari Kuikka, Mikko Halme, Matias Hänninen (46. Mergim Kastrati); Sami Okkonen.

Tämän päivän myötä IFK on vierasotteluiden osalta työnsä tältä kaudelta tehnyt. Tähtirinnoilla on kuitenkin vielä yksi ottelu jäljellä. Ensi lauantaina eli lokakuun 22. päivänä pelataan Ykkösen päätöskierros, ja punapaidat nähdään taas pitkästä aikaa kotimaisemissaan Brahen kentällä. Vastustajaksi saapuu kaupunginrajan pohjoispuolelta PK-35 Vantaa. Ottelu alkaa kello 15:00.