Skip to main content

Otteluennakko: OPS – HIFK, 15.10. 2011

By 13.10.2011No Comments


OPS

Palloilulajeihin erikoistunut Oulun Palloseura perustettiin jo vuonna 1925. Menestystä tuli ensin jääpallossa ja myöhemmin jalkapallossa, missä OPS oli Suomen mestari 1979 ja 1980. Oululaisten aika huipulla jäi kuitenkin melko lyhyeksi ja edessä oli pitkä vaellus alemmilla sarjatasoilla, kunnes edustusjoukkueen toiminta loppui kokonaan. OPS:n uusi tuleminen alkoi viitisen vuotta sitten ja Ykköseen seura nousi toissasyksynä. Tällä hetkellä sinipaidat ovat sarjassa neljäntenä.

Ainakaan pelaajamateriaalin puolesta OPS:n hyvä sarjasijoitus ei ole yllätys. Sarjan eliittiin omilla pelipaikoillaan lukeutuvat mm. hyökkääjä Luizao, keskikentän Luis Vanderlei sekä joukkueen kapteeni, puolustaja Augustine Jibrin. Mainittava on myös mainio maalivahti Juhani Koponen. Loppukesästä OPS sai vielä hyökkäykseensä lisävoimaa, kun kokenut Adriano liittyi ryhmään. Joukkuetta valmentaa pitkän ja ansiokkaan pelaajauran tehnyt Luiz Antonio.

IFK:n näkymät

Kauden loppu lähestyy ja punapaitojen rivit ovat harvenemaan päin, mutta joukkueen harjoitteluun tämä ei ole vaikuttanut. Brahen kentällä tekemisen taso on säilynyt hyvänä ja pelinälkää riittää edelleen. Akademi-pelaajat Filip Palmen, Joonatan Jännes ja Miro Ravattinen liittyivät harjoitusrinkiin tämän viikon alussa. Lisäksi Brahiksella on nähty myös vanhat tutut Henrik Suonio ja Valtteri Jormanainen, joten pelaajia on näissäkin olosuhteissa ollut käytössä riittävästi.

Riku Pyhälä ei ole pelannut sitten kesäkuun, mutta nyt paluu on lähellä. (Kuva: Henrik Alfthan)

 

Lauantaina IFK kohtaa yhden sarjan parhaista joukkueista, joka lisäksi on todella kovassa iskussa. OPS on juhannuksen jälkeen hävinnyt vain yhden ottelun ja tähtää edelleen mahdollisimman hyvään sijoitukseen, vaikka nousumahdollisuudet ovatkin lähinnä teoreettiset. Joukkueessa on paljon luovia pelaajia jotka mahdollistavat monipuolisen hyökkäyspelin, ja etenkin erikoistilanteissa sinipaidat ovat vaarallisia. Motivaatiosta tuskin myöskään on pulaa sillä OPS haluaa varmasti pitää paikalliskilpailija AC Oulun takanaan sarjataulukossa.

Pitkän kauden vaikutukset alkavat näkyä IFK:n sairaslistalla. Maalivahti Kellan Wilsonin polvivamma vaatii leikkaushoitoa ja amerikkalaisen kausi on näin ohi. Tämän myötä Lohjalla lainalla ollut Jens Forsman palaa tähtirintojen riveihin. Loppukauden sivussa ovat myös puolustajat Timo Priha ja Anssi Tamminen, keskikentän Jukka Halme ja Samuli Markkanen sekä hyökkääjä Jonas Britschgi. Lauantaina pelistä ovat edellämainittujen lisäksi poissa laitapakit Markus Tanner ja Miikka Kärkkäinen. ”Mave” kärsii polvivammasta kun taas ”Kärä” on pelikiellossa.

Kingit Oulussa

IFK:n kannattajille järjestetään Stadin Kingien toimesta tänäkin vuonna bussikuljetus tähtirintojen jokaiseen pääkaupunkiseudun ulkopuolella pelattavaan sarjaotteluun. Viikonpäivällä tai matkan pituudella ei ole merkitystä joten tien päälle lähdetään taas lauantaina! Vielä ehtii ilmoittautua mukaan sillä dösässä on edelleen muutama vapaa paikka jäljellä. Kaikki tarvittava matkaan liittyvä tieto löytyy Stadin Kingien nettisivuilta osoitteessa http://www.stadinkingit.com/uutinen_0226.htm

Ykkösen ottelu OPS – HIFK lauantaina 15. lokakuuta kello 15:00. Pelipaikka: Raatin stadion (Raatintie 2), Oulu.