Skip to main content

Tasapeli Hämeenlinnassa

By 2.10.2011No Comments

Kentällä nähtiin lauantaina kaksi loukkaantumisten riivaamaa joukkuetta. IFK:n kohdalla tilanteen huomasi parhaiten siitä että keskikentän Mikko Halme oli siirretty topparin tontille. Ensimmäisellä puoliajalla lähimpänä maalintekoa oli punapaitojen Sami Okkonen, joka laukoi kolme kertaa vaarallisesti kohti kotijoukkueen verkkoa. FC Hämeenlinnan maalivahti Antti Ekholm osoitti kuitenkin jo tässä vaiheessa olevansa mies paikallaan ja tauolle siirryttiin maalittomissa tasalukemissa.

Toisella puoliajalla tähtirinnat hyökkäsivät yhä aktiivisemmin ja maalintekopaikkoja oli tarpeeksi täyden pistepotin varmistamiseksi. Mergim Kastrati pääsi kokeilemaan kerran vapaapotkusta ja kaksi kertaa maalin edestä. Markus Tanner ja Jirijoonas Kanth esittivät laukaisutaitoaan, ja Matias Hänninen murtautui pienestä kulmasta läpiajoon. Maalivahti Antti Ekholm torjui kuitenkin kaikki yritykset ja näin ottelu myös päättyi lukemiin 0-0. Loppuhetkillä kentälle ehti vielä tuttuakin tutumpi IFK-hahmo, kun Peter Standertskjöld-Nordenstam tuli vahvistamaan tähtirintojen rivejä.

FC Hämeenlinna – HIFK 0-0

IFK:n kokoonpano: Walter Viitala; Miikka Kärkkäinen (v), Mikko Halme, Eetu Koponen, Markus Tanner; Mergim Kastrati, Jirijoonas Kanth, Kari Kuikka, Miikka Suikki (61. Matias Hänninen); Daniel Antman (70. Fisnik Gerxhaliu), Sami Okkonen (90. Peter Standertskjöld-Nordenstam).

Tasapelin myötä varmistui myös teoriassa, että IFK säilyy Ykkösessä ja jatkaa näin sarjassa myös kaudella 2012. Punapaidoilla on kuitenkin vielä kaksi ottelua jäljellä tämän syksyn aikana. Lauantaina 15. lokakuuta IFK matkustaa Ouluun kohdatakseen siellä OPS:n. Viikkoa myöhemmin eli lauantaina 22. lokakuuta onkin jo jalkapallokauden viimeisen näytöksen aika. Tuolloin PK-35/Vantaa saapuu tähtirintojen vieraaksi Brahen kentälle.