Skip to main content

Otteluennakko: FC Hämeenlinna – HIFK, 01.10. 2011

By 29.9.2011No Comments


FC Hämeenlinna

Syksyllä 1991 Hämeenlinnassa lähdettiin yhteistyön tielle, kun HPK ja Pallo-Kärpät päättivät fuusioitua taloudellisen pakon saattelemana. Näin syntyi FC Hämeenlinna, joka tänä vuonna siis viettää 20-vuotisjuhliaan. Uuden seuran nousujohteinen kehitys huipentui kolmeen kauteen Veikkausliigassa (2002-04). Tämän jälkeen FC Hämeenlinna on kuulunut Ykkösen vakiokalustoon. Tällä hetkellä valkopaidat ovat sarjassa seitsemäntenä, muutaman pisteen IFK:ta edellä.

Kokemuksen puutteeseen FC Hämeenlinna ei kaadu, pelaahan seura jo seitsemättä peräkkäistä kauttaan Ykkösessä. Valkopaitojen puolustuslinja on tasokas ja erityisen hyvin kyseisellä osastolla on tällä kaudella onnistunut toppari Ozeias Graciano. Muita tärkeitä lenkkejä ovat mm. keskikentän Jukka Vanninen sekä Mikko Kalervo. Joukkuetta valmentaa Jussi Lempinen, jonka debyyttikausi FC Hämeenlinnan luotsina on sujunut suotuisissa merkeissä.

IFK:n näkymät

Kotiottelun jälkeen takaisin tien päälle. Erinäisistä syistä runsaasti huomiota herättänyt ottelu FC Lahtea vastaan ei lopulta kartuttanut tähtirintojen pistepussia, sillä tuloksena oli kauden toinen tappio mustapaidoille. Taktisessa mielessä IFK:n peliesitys oli tyydyttävä ja prässi toimi etenkin avausjaksolla hyvin, mutta ensimmäisen maalin jälkeen vastustajan peli vapautui selvästi. Runsaslukuisen yleisön sekä YLE:n kameroiden edessä käyty ottelu päättyi näin ollen vierasjoukkueen riemuun.

Mergim Kastrati (vas.) ja Miikka Kärkkäinen ovat olleet hyvässä vireessä viime aikoina. (Kuva: Henrik Alfthan)

 

Lauantaina IFK kohtaa taas hyvin erityylisen vastustajan kuin edellisessä ottelussaan. FC Hämeenlinna ei välttämättä pyri pallonhallintaan, vaan perustaa pelinsä tiiviiseen puolustukseen sekä teräviin vastahyökkäyksiin. Isokokoinen ja ulottuva joukkue on lisäksi vaarallinen erikoistilanteissa – etenkin kokeneen Jukka Vannisen ansiosta. Luvassa on siis jälleen kovaa kamppailua ja varsinkin IFK:n keskikentän puolustuksen on oltava hyvin tarkkana FC Hämeenlinnan vastahyökkäysten varalta.

Tällä viikolla IFK harjoittelee etupäässä Brahen kentällä, mutta perjantain viimeistelyharjoitukset pidetään luonnonnurmella Talissa. Pitkä ja raskas kausi alkaa vähitellen näkyä joukkueen terveystilanteessa sillä hyökkääjä Jonas Britschgi, puolustaja Timo Priha sekä keskikentän Samuli Markkanen ovat pelinsä tältä kaudelta todennäköisesti pelanneet. Lauantain ottelusta puuttuu myös keskikentän Jukka Halme. Tähtirintojen puolustuksesta löytyy muutama epävarma tapaus, minkä lisäksi laitapakki Mikko Lönnström on varoitustilin täyttymisen myötä pelikiellossa.

Kingit Hämeenlinnassa

IFK:n kannattajille järjestetään Stadin Kingien toimesta tänäkin vuonna bussikuljetus tähtirintojen jokaiseen pääkaupunkiseudun ulkopuolella pelattavaan sarjaotteluun. Viikonpäivällä tai matkan pituudella ei ole merkitystä joten tien päälle lähdetään taas lauantaina. Tällä kertaa liikkeellä ollaan kolmen bussin voimin ja mukaan mahtuu edelleen! Kaikki tarvittava matkaan liittyvä tieto löytyy Stadin Kingien nettisivuilta osoitteessa http://www.stadinkingit.com/uutinen_0223.htm

Ykkösen ottelu FC Hämeenlinna – HIFK lauantaina 1. lokakuuta kello 15:00. Pelipaikka: Kaurialan kenttä (Brahenkatu 4), Hämeenlinna.