Skip to main content

Yhteistyötä laajalla rintamalla

By 12.9.2011No Comments

– Jalkapallo ja pelaajien kasvatus on ydinosaamistamme ja ykkösasia. Suomen ja Helsingin johtavana yleisseurana pyrimme myös kehittämään yhteisöllisyyttä ja levittämään punaista sanomaa, kertoo seuran valmennuspäällikkö Eero Laurila.

Alkutalven pääpaino oli kannattajien futsalissa, jota pelattiin kerran viikossa maanantaisin.

– Ajoittain pelaajia oli ruuhkaksi asti. Jääkiekon finaalit ja muut ratkaisupelit verottivat hieman osallistujamäärää loppukeväästä. Toivottavasti kuntohuippu on kuitenkin ajoitettu siten, että edustusjoukkue saa loppuun saakka katsomosta maksimituen, toivoo Laurila.

Huhtikuusta juhannukseen liikutettiin Helsingin kaupungin työntekijöitä viikottaisessa jalkapallokoulussa Brahen kentällä. Koulun vetovastuun hoitivat pääosin Akademin pelaajat, jotka suoriutuivat tehtävästä erinomaisesti. Lisähenkeä toi edustusjoukkueen Jani Honkavaaran, Petri Heinäsen ja Jirijoonas Kanthin vierailut.

Elo-syyskuun vaihteessa yhteistyössä Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa toteutettu jalkapallokoulu piti sisällään kolme harjoitusta laitoksen lapsille. Koulun takana oli seuran maalivahtivalmentaja Ville Anttonen, joka on töissä Diakonissalaitoksella.

– Jalkapallokoulu on ollut laitoksessa käytävien ykköspuheenaihe! Tämä oli aivan upea juttu ja todellinen piristys lapsille, kertoo aktiivisesti harjoituksissa mukana ollut Anttonen.

Samalla kun koulut ovat alkaneet, on HIFK levittäytynyt ahkerasti Helsingin ruotsinkielisiin ala-asteisiin. Pallokerho (Bollklubben) pyörii jo Munkkiniemen, Minervan, Käpylän, Kulosaaren sekä Cygnaueksen ala-asteilla.

Syksyn harrastefutistarjonta huipentuu seuran organisoimaan Palis Cupiin, joka pelataan 14.-15. lokakuuta Helsingin Pallokentän ympäristössä. Turnaukseen on ilmoittautunut jo noin 40 joukkuetta ja osanottomaarän kehittymistä voi seurata osoitteessa www.paliscup.fi.

Yhteisöllisyyden kasvattaminen on ruokkinut myös seuran jalkapallopuolta. HIFK ilmoitti syksyllä historiallisesti joukkueen jokaiseen juniori-ikäluokkaan ja seurassa pelaa aktiivisesti jo yli 350 mies-, poika-, ja tyttöpelaajaa.


HIFK on mukana Palloliiton koordinoimassa Hyvinvointia ja osaamista liikunnan avulla 2 -hankkeessa, josta lisätietoa osoitteessa http://www.palloiluesr.fi/.